Sivut

perjantai 20. maaliskuuta 2015

PAVUNVARSIA PÄÄSIÄISEKSI..


Täällä ollaan elämää suurempien asioiden äärellä ja meneillään on niinkin tähdellinen homma kuin herneenversojen kasvatus kananmunankuorissa. Tai siis piti olla ja ehkä olikin, mutta en ole ihan varma... 

Alunperin piti tehdä kuorista pikkuruisia keväisiä kukkamaljakoita allaolevan Pinterestistä poimimani kuvan innoittamana


<3
Kuva täältä

Kävi kuitenkin niin, että mies ei jostain syystä hoksannut, että tiskipöydälle asettelemani kuoret olivat pestyjä maljakoita, joten päätyivät kaikessa hiljaisuudessa roskiin. (Sinällään ihme, koska yleensä seuraa melko äänekkäät moitteet siitä kuinka olen taas jättänyt jotain sellaista johonkin sellaiseen paikkaan, mihin se jokin ei varsin kuulu. Mutta nyt kun asiasta ei noussut meteliä, en saanut tilaisuutta puolustautua ja se oli sitten bye bye vaan pikkumaljakoille).

Päätin siis jalostaa ideaa ja tehdä kuorista minikukkaruukkuja, joissa kasvattelen jotain kivaa pientä vihreää kevään ja Pääsiäisen kunniaksi. Rairuoho tuntui tylsältä, joten päädyin herneenversoihin, joista ajattelin tulevan sellaisia kivoja hentoja kippuroita, jotka voi kaiken lisäksi syödä, mutta munattuahan se tuli tämäkin homma.

Kas tässä:



Piti tulla sellaisia hentoja pikku kiharoita, mutta tulikin pavunvarsia..

Alkuun näytti ihan hyvältä, mutta nyt kun varret alkavat olla puolimetrisiä, eikä kasvulle näy loppua, niin ei nämä nyt ihan vastaa alkuperäistä mielikuvaa siitä mitä meinasin. 

"Äiti, miks meillä on kananmunankuoria kylppärin ikkunalla?"
"No se on sellanen kasvatuskokeilu" 
"Jaa niinku kanojen?"
"Eikun herneenversojen"
 (Ei lisäkysymyksiä).

Mutta nyt kun näitä tarkemmin katsoo, niin voihan se olla ihan kiva tällainen makuumallikin pääsiäispöydän kattauksessa. (Siis jos meillä joskus sellainenkin ihme olisi). Jotenkin symppiksiä.








Sitä vaan mietin, että mistä niitä syötäviä herneenversoja oikeasti kasvatetaan? Niistäkö hernesoppa-herneistä vai mistä?