Sivut

maanantai 15. kesäkuuta 2015

TALLINNAN TURNEEN KUULUMISET

Tätä se mun uneni tiesi sano Annukka kun Pendolinolla aikataulu petti...

Mutta eihän se olis ollut lähtö eikä mikään ilman pientä ekstrajännitystä. Pikkuisen siinä tosin meinasi lähtöaikaneurootikolle (allekirjoittaneelle) hiki tulla (ja tulikin), mutta niin vaan ehdittiin kaikki samaan laivaan. Ja olihan siinä läheltä-piti-lähdössä sekin hyvä puoli, ettei tarvinnut terminaalin pitkässä ja kuumassa jonossa tuskailla vaan ihan saatiin typötyhjää käytävää pitkin juosta laivaan.

Kyseessä siis kauan sitten varattu ja  yhtä kauan odotettu sekalaisen blogiseurakuntamme parin päivän pyrähdys Tallinnaan, jonne suunnattiin perjantai-aamuna kuin ihmeen kaupalla ilmestyneen auringon ja lämmön saattelemana. Että ihan hirmusti kiitoksia keliyhteistyöstä sille, jolle kiitos kuuluu. Eipä parempaan saumaan olis voineet tämän kesän ensimmäiset kunnon kesäpäivät sattua.

En edes muista, kuinka monta kuukautta sitten ajatus Tallinnan matkasta ensimmäisen kerran heitettiin ilmaan, mutta samantien kun kaikilta oli saatu vahvistus sille, että mukana ollaan, porukan puuhanainen Pepi pisti tuulemaan sillä seurauksella, että laivamatkojen osalta reissu päästiin toteuttamaan yhteistyössä Tallinkin kanssa. Siitä suuret kiitokset molemmille. 

Mutta asiaan eli siihen matkaan, jolla mukana olivat vanhat tutut Huushollin Pepi, Bikken pilttuun Bikke, Valkoisen Lumoissa Mervi, Voikukkapellon Netta, Kotomon Taina, Syrjälandian Mirah ja uusina "jäseninä" Pikkutalon Sanna ja Onnellisen kirsikan Micu.

Meille oli ystävällisesti varattu paikat Tallink Starin buffet-aamiaiselta, josta löytyi kaikkea sitä mitä mieluiten valmiilla aamiaisella syön, ja sen lisäksi toki muutakin. Omalle lautaselleni kun päätyy vakiona pari pientä karjalanpiirakkaa tai tummaa täysjyväleipäpalaa, kananmuna, salaattia, tomaattia, jotain kevyttä leikkelettä, luonnonjugurttia ja marjoja tai hedelmiä. Ja jos aamupalalla pitää pärjätä tavallista pidempään, saatan napata parit lihapullat lämpimältä puolelta. Kakkuja tai muita makeita en kahvin kanssa kaipaa, mutta sitäkin puolta näytti olevan tarjolla. Eli varsin hyvä ja riittävän kattava tarjonta meikäläisen näkövinkkelistä. (Vaikkei sitä pekonia ollutkaan..). Pisteenä aamiaisen päälle mukavaa seuraa, jonka kanssa muutenkin lyhyt parituntinen vierähti hetkessä. En melkein uskonut, että maata oli näkyvissä jotakuinkin heti sen jälkeen kun oltiin lähdetty liikkeelle. Johtunee osin siitäkin, että aiemmin ei ole tullut näillä nopeilla laivoilla jostain syystä reissattua. Jatkossa tulee.


Mutta sitä en tunnusta, että aamun pikku kuohareilla olisi osuutta tavallista nopeammin kuluneeseen aikaan. Sen paremmin kuin siihenkään, että havahduin aamiaisen kuvaamisen vasta siinä vaiheessa, kun ei enää ollut mitään kuvattavaa. Kananmunankuoret ja ruttuiset servetit kun eivät sieltä esteettisimmästä päästä ole. Mutta sen vaan sanon (toivottavasti tämä ei nyt lipsahda laittoman alkoholimainonnan puolelle, eikä aiheuta välittömiä hinnankorotuksia), että pidin kyllä pienen kuohuviinipullon neljän euron hintaa varsin kohtuullisena.



Ruoka suussa saa nauraa.

Laiva oli perillä 12.30, jolloin alkoi ankara vyöryminen sankan ihmismassan mukana ulos terminaaliin, josta reippaina tallusteltiin hyväksi havaittua oikoreittiä pitkin hotellille, joka tällä reissulla oli itselleni ennestään hyvinkin tuttu Tallink City Hotel. Siellä tuli aikanaan perheen kanssa muutamankin kerran majoituttua. Ei ehkä Euroopan persoonallisin hotelli, mutta sijainniltaan varsin mainio. Ja tykkään kyllä hotellin väljistä aulatiloista ja suoralinjaisesta tyylistä. Joskin on rehellisyyden nimissä pakko sanoa, että väkisin tuli parin ensimmäisen käynnin jälkeen sellainen tunne, että etenkin kalusteissa on panostettu enemmän pintoihin kuin kestävyyteen. Sen verran nopeasti oli havaittavissa ero samassa paikassa avajaisvuonna ja vuosi tai pari sen jälkeen. Mutta ystävällinen palvelu peittoaa pikku pintaviat, ja sen suhteen kehitys on kulkenut vuosien varrella koko ajan parempaan päin.



Koska laiva oli perillä sen verran aikaisin, heitettiin matkalaukut narikkaan säilöön ja pidettiin pikku tuumaustauko. (Ja jos nyt näyttää siltä, että kaikkia tämän postauksen kuvia yhdistää lasillinen kuohuvaa, se on vain puhdasta sattumaa, eikä sillä ole juuri mitään tekemistä todellisuuden kanssa :)).

Tauon jälkeen jalkauduttiin Vanhaan kaupunkiin ilman sen kummempaa suunnitelmaa. Ja niinhän siinä tottakai kävi, että kun yhdeksän hengen porukalla hotellin ovelta lähdettiin ja ensimmäisen kerran muutaman sadan metrin päässä otettiin lukua, niin jo oli kolme ensimmäistä kadonnut. Ja siinä kohtaa jäljellejääneen kuuden porukasta meistä neljä päätti palata takaisin etsimään kolmea ensin kadonnutta kenkäkaupasta (oli yhteinen johtopäätös siitä, että sinne varmaan menivät), ja loput kaksi jatkoivat matkaa määränpäänään joku kiva terassi. Mutta sehän nyt on selvää, ettei kolmesta kadonneesta näkynyt vilaustakaan kenkäkaupassa sen paremmin kuin missään muuallakaan, joten kaksi meistä neljästä päätyi kivaan pikku putiikkiin, joka kaltaiselleni puuhullulle oli varsinainen aarreaitta.




Ihan hirveästi himotti nuo puunapit, mutta jätin ostamatta, kun olisin kumminkin kasannut itselleni paineita sillä, että pitää kotona joku palttoo ommella, että tulee napeille käyttöä. Mutta kiva kauppa jokatapauksessa ja hauskaa oli se, että kaikkien esineiden kohdalla oli kerrottu, mistä puusta ne oli tehty.







Näitä kuvia olisi loputtomiin, mutta säästän teidät niiltä, koska puunapit ja erinäiset alustat eivät välttämättä ole kaikkien intohimo :).  Ja oli vissiin kaikkea itsellekin lopulta liikaa, koska mitään ei tarttunut matkaan. Tosin eipä oikein koskaan silloin, kun pyörii kameran kanssa kaupoilla. Ei pysty keskittymään molempiin yhtäaikaa.

Mutta sillä välin kun meistä kaksi pyöri nappikaupassa, kahdesta muusta yksi teki hyvät kenkälöydöt kenkäkaupassa, josta alunperin lähdettiin siis etsimään kolmea kadonnutta..

Houkuttelevan näköiseen kattokahvilaan meinattiin matkalla hotellille poiketa, mutta koska se oli toiselta puolelta täynnä ja toiselta ei vastoin odotuksia näkynyt muuta kuin vielä korkeamman naapuritalon seinä, päädyttiin sensijaan poikkeamaan Amarillon terassilla haukkaamassa pientä suolapalaa ennen  lähtöä kauneushoitolaan. Ei ehkä kaikkein mielikuvituksellisin ratkaisu, mutta siinä kohtaa paras. Etenkin kun aurinkoisella terassilla oli runsaasti tilaa.



Meikäläinen vaan teki virheen ja tilasi itselleen oman Muchos nachos-annoksen, jota edes kaksi kanssatoveria ei jaksanut kahteen pekkaan syödä kokonaan. Siinäpähän sitten ahneuttani kärsin turvonneesta mahasta ja ähkystä olosta.

Too muchos nachos..

Hotellilla ei keritty montaa minuuttia vanheta, kun kello lähenteli puolta viittä ja sovittua kauneushoitolakäyntiä Vanilla Sky:ssä. Ja vaikka ikuisena kävelyn kannattajana laskeskelin, että kyllä me keritään jalkaisin, oli ihan hyvä, että muu porukka jyräsi meikäläisen kumoon ja kaahattiin tilataksilla Sadamarketiin, jonne saavuttiin jämptisti  ajallaan. Ei yhtään ennen, eikä varsinkaan jälkeen, vaan juuri niinkuin suomalaiseen täsmällisyyteen kuuluu. Tällä kertaa tosin enempi säkällä.




Käynnin Sadamarketin toisessa kerroksessa sijaitsevaan Vanilla Sky-kauneushoitolaan oli etukäteen järjestänyt Micu, jota en ollut aiemmin tavannut, mutta joka reissun aikana osoittautui sympaattiseksi ja todellakin tunneälyiseksi nuoreksi naiseksi, joka osasi esittää vaikka miljoona kysymystä peräjälkeen niin, että niihin teki kaikkiin oikeasti mieli vastata. (Olen oikeasti todella nopea ärsyyntymään, jos joku kyselee "turhia" tai "koko ajan" tai "liikaa", mutta Micu oli niin herttainen ja aidosti kiinnostunut myös vastauksista, ettei mennyt hermo kertaakaan. Jos mieheltä kysyttäisiin, niin varmasti vastaisi, että se on paljon se).

Meillä oli ennakkoon lista hoidoista, jotka Vanilla Sky meille tarjosi, ja niistä valikoimme kukin itsellemme mieluisimman. Tai toiseksi tai kolmanneksi mieluisimman, jos ykkösvaihtoehto oli jo kerinnyt mennä. Itse olin eniten kiinnostunut hiusten keratiinihoidosta, joka olisi todellakin tullut tarpeeseen. Kakkossuosikkina olisi ollut jalkahoito. Mutta koska molemmat oli jo varattu, päädyin virkistävään kasvohoitoon, joka paitsi kuulosti mukavalta, myös sopi meikäläiselle porukan vähämeikittiömimpänä mainiosti. (Tosin vaikka edellisen postauksen Liebster award-vastauksissani kuvailinkin omaa arkimeikkiäni sanalla "olematon", en oikesti kuvitellut sen olevan niin olematon, että kosmetologikin kysyi alkupuhdistusta aloittaessaan, onko minulla meikkiä vai ei :D).

Vanilla Sky:n henkilökunta otti meidät iloisen ystävällisesti vastaan, mutta koska oltiin niin täsmästi ajallaan, en ehtinyt muuta kuin nostaa käteni, kun ensimmäisenä kysyttiin, kenelle tuli kasvohoito ja meikki, ja sitten meikäläinen jo johdatettiin kosmetologin kanssa hoitohuoneeseen suljetun oven taakse. Olin siis autuaan tietämätön siitä, mitä oven toisella puolella tapahtui. Jos ei rauhallisen huoneen linnunlaulutaustamusiikin yli kantautuneita naurunremakoita ja puheensorinaa laskettu :).


Näitä en nähnyt.

Kosmetologi Marina (toivottavasti nimi menee nyt oikein) vaikutti heti varsin herttaiselta, vaikka yhteistä kieltä meillä ei ollut, koska oma venäjänkielen taitoni ei riittänyt ja hän ei osannut kuin muutaman sanan suomea tai englantia. Kommunikointi siis rajoittui hänen kysymyksiinsä "tumma?", "vaalea"? "kipeä?" ja omiin "kyllä" tai "ei"-vastauksiini. Mutta niillä pärjäsi.

Kasvohoito oli miellyttävä ja pieni pötköttely kävi myös päivälevosta, joten varsin tyytyväinen olin "kohtalooni". Enemmän jännitti lisäksi tilaamani meikki, jota odotellessa oli hyvä kuvailla vaikka omia jalkojaan.



Marina teki meikin todella huolella, vaikka vasta-auringon valo ei todellakaan helpottanut hommaa. Eikä se, että istuin varsin matalalla tuolilla, josta johtuen Marina-parka aina välillä piteli selkäänsä. Mutta hyvä tuli, eikä ollenkaan liian vahva vaikka muut varmaan toivoivatkin näkeväni kerrankin kunnon Pandansilmät :). Ihan tyytyväinen siis olin, että tilasin illaksi päivä- enkä iltameikin, koska se oli omaan normaaliin lookkiini verrattuna ihan riittävä iltaversio.


Tässä vielä koko sakki yhteiskuvassa hoitojen jälkeen. Takarivissä vasemmalla Vanilla Sky:n edustaja, joka ymmärrykseni mukaan on omistajapariskunnan rouva. Toivottavasti ei mene pahasti pieleen. Mutta siitä olen varma, että vieressään hymyilevät Pepi ja Sanna, ja alarivissä vasemmalta lukien poseeraavat Bikke, Taina, minä, Netta, Mervi, Mirah ja Micu.

Ja sikäli mikäli oikein ymmärsin, kaikki olivat varsin tyytyväisiä hoitoihinsa, jotka vaihtelivat manikyyristä ja pedikyyristä vartalohoitoihin tai kampaamokäyntiin. Micun jo ennestään terveen näköiset hiukset saivat mielestäni lisää kaunista kiiltoa keratiinihoidossa, ja Mervi, joka oli niin kansalaisrohkea, että leikkautti hiuksensa, oli myös tyytyväinen lopputulokseen.

Kiva kokemus ja ystävällinen henkilökunta, joka kohteli meitä todella hyvin. Voisin hyvin kuvitella poikkeavani toistekin.



Tässä vielä koko hymyilevä henkilökunta. Omistaja muita päätä pidempänä.

Että kiitos vaan vielä koko Vanilla Sky:n henkilökunnalle. Samoin kuin Miculle järjestelyistä. Ja ei muuta kuin eteenpäin, tai paremminkin taaksepäin, kohti Vanhaa kaupunkia ja Peppersack-ravintolaa, josta Pepi oli varannut meille pöydän jo kuukausia etukäteen. Ja hyvä olikin, että oli varannut, koska mennessä typötyhjältä vaikuttanut paikka oli alle tunnissa kuin nuijalla täyteen lyöty. Ryhmiä saapui bussilastillisten kokoisissa nipuissa yksi toisensa jälkeen.  Ihmetellä täytyy, miten henkilökunta kaikista selvisi, mutta yhtään kireitä ilmeitä tai muuta hermostuneisuutta ei tarjoilijoiden keskuudessa ollut havaittavissa.


Linnanneidolla oli aikaa poseerata

Ravintola tarjosi meille alkudrinkit ja alkupalat, jotka olivat niin täyttäviä, että olisin pärjännyt pelkästään niillä, mutta en halunnut alkaa säätämään vaan tilasin kiltisti myös pääruuan. Alkupalathan me jo kerittiinkin melkein syödä ennenkuin tarjoilija toi niitä varten lautaset. Kertonee jotain siitä, että hyvin maistuivat..


Raikas alkudrinkki

Kuka puuttuu?

Lihaisia alkupaloja ja älyttömän hyvää tummaa leipää. Kuvan lainasin Netalta, koska omani olivat niin pimeitä ja tärähtäneitä, ettei erottanut, onko kuvassa lihaa vai kalaa vai ei kumpaakaan.



Pääruuat olivat omaan makuuni hieman (tai oikeastaan aika paljonkin) liian tuhteja ja koitin tilata mahdollisimman kevyen version, joka käsitti yrttivoilla valeltua uuniperunaa ja wokattuja naudanlihanpaloja. Kaikkea en jaksanut syödä, eikä puhettakaan, että olisin kyennyt tilaamaan jälkiruokaa, joten tyydyin kuvailemaan huonolla menestyksellä muiden annoksia.


Creme brulee mansikkakastikkeella taisi olla aika suosittu


Suklaa-appelsiinitahnaa ja mansikkasorbettia oli annos, jonka olisin itsekin tilannut, jos olisin.

Näytti hyvältä, ja kuulemma sitä olikin, mutta sisälsi pähkinää, joka tuli allergiselle yllätyksenä, koska siitä ei ollut mitään mainintaa. Tarjoilija ystävällisesti kertoi sen siinä vaiheessa, kun oli tavallaan jo liian "myöhäistä", mutta onneksi selvittiin ilman mitään isompaa. Tämä kuitenkin vinkiksi ihan vaan sen takia, että kannattaa  varmistaa etukäteen annosten sisältö, jos kärsii allergioista.


Itse otin perinteisen kahvin...

Koska muu kuvaaminen ei oikein onnistunut, kokeilin kuvata kattovalaisinta, joka oli mielestäni hieno.


Samoin kuin vessan valaisin.


Illan ohjelmanumeroihin kuului myös pienimuotoinen tappelu, jota Pepi tässä kuvailee tarjoilijan pitäessä yleisön selkänsä takana turvassa.




Naisistahan se tämäkin nujakka sai alkunsa ja tuoppien äärelle päättyi, joten melko perus-äijämeininkiä siis.

Peppersack on siis ryhmien keskuudessa ilmeisen suosittu ja lauantai-ilta varmaan se kaikkein halutuin ajankohta, joten kannattaa olla ajoissa liikkeellä, mikäli mielii pöydän ravintolasta isommalle porukalle saada. 

Ruoka oli tosiaan omaan makuuni liian tukevaa, mutta paikka sinällään oli kiva ja henkilökunta ystävällistä ja ripeää, mutta sopivan lunkia porukkaa.

Muutama tunti pöydän ääressä vierähti leppoisissa merkeissä ja sen jälkeen jalkauduttiin pihalle jälleen ilman sen kummempaa suunnitelmaa. Osa jäi valloittamaan yökerhoa ja estradeja ja me loput käppäiltiin hotellille, jossa osa jatkoi suoraan nukkumaan ja Bikke, minä ja Mervi jäätiin vielä vähän hengailemaan aulabaariin. Ja pitihän se tottakai tälläytyä tuohon tauluun. Bikken tosin piti ensin olla mies, mutta koska ei ylettynyt, vaihdettiin paikkoja ja nyt ollaan niin nättinä että.


Kaulus kiristää..

Eipä mekään jaksettu kauaa hereillä hillua, joten katsottiin parhaaksi painella pehkuihin. 
Hyvin nukutti, kun huone oli viileä, sänky mukava, tyyny sopivan littana ja huonekaverikaan ei kuorsannut :)

Aamulla heräiltiin kaikki omaa tahtiamme ja tavattiin joko aamupalalla tai sen jälkeen. Osa porukasta lähti omille teillensä ja osa Rocca Al Maren ostoskeskukseen kurkkaamaan sisustusliikkeet. Paikka oli suorastaan autio, mutta ehkä johtui siitä, että ulkona paistoi aurinko, joka houkutteli pysyttelemään pois neljän seinän sisältä. Eikähän mekään siellä kauaa vanhettu, vaan käytiin ostamassa ruokakaupasta eväät ja paineltiin takaisin keskustaan piknikille. Tässä kuitenkin muodon vuoksi muutama satunnainen otos Rocca Al Maresta, josta jäi melko steriili fiilis.


Nätti, mutta tyhjä kahvila.

Eipä ruuhkaa täälläkään. 

Eikä täällä.

Sisustuskauppoja oli kaksi. Muster ja Home4you, joissa molemmissa poikettiin, mutta kumpikaan ei tehnyt erityistä vaikutusta. Liian paljon kaikkea. Ja enimmäkseen liian runsasta meikäläisen makuun, mutta tässä kuitenkin muutama satunnainen kuva siltä varalta, että joku muu kiinnostuu. En enää ollut varma, kummasta kaupasta mikäkin kuva on.





Näihin ruukkuihin tykästyin, mutta olivat vähän turhan heviä tavaraa kuljetusta ajatellen.


Samaa keramiikkaa nämäkin.

Oikeanpuoleisin oli kiva.

Tästä jo jotain voisin löytääkin.


Nämä olivat eniten omaan makuuni, mutta kamalan kalliita. Pentikiltä saa vastaavia halvemmalla.

Eli ei muuta kuin kaupan kautta puistoon ja kengät nurkkaan niinkuin kesällä kuuluu.

Joogivettäkin juotiin.


Mitäs me puistokemistit

Mitään sen kummempaa ohjelmaa ei lauantaipäivään mahtunut, eikä kaivattukaan. Paitsi että kukkia piti tottakai käydä kukkatorilla ihailemassa ja Mervin kanssa yhdet kimput kotiutettiinkin. Hyvin kesti ainakin omani rapiat 8 tuntia paketissa.

Paluumatka taittui leppoisasti Super Starin Comfort-luokassa, joka oli nimensä veroisesti varsin mukava. Ja ennenkaikkea rauhallinen. 


Comfort-luokan hintaan kuuluu pientä suolaista ja makeaa naposteltavaa, kahvia, teetä ja virvoitusjuomia. Lisämaksusta näytti olevan tarjolla ainakin katkarapuleipiä, panninia, salaattia ja varmaan muutakin. Ja juomia tottakai.





Väsymätön Sanna huolehti siitä, että matka päättyy niinkuin se on alkanutkin eli lasillisella kuohuvaa. Varsinainen Duracell-pupu koko nainen :). Alan jo pikkuhiljaa uskoa punaviinin terveysvaikutuksiin, koska muuta selitystä en sille keksi, että joku on koko ajan virtaa täynnä ja jaksaa vielä muina naisina vetää perässään ratikan kautta bussiin 35 kilon tuliaismatkalaukun....

Omat ostokseni mahtuivat yhtä tilattua lasikantista laulukirjaa ja kukkapuskaa lukuunottamatta pieneen paperikassiin. 


Sanoisin että selvästi plussan puolelle jäi tämä reissu. Sen verran sopuisaa sakkia ollaan, että pari päivää vierähti siivillä. Mutta selvää on sekin, että kun yhdeksän aikuista oman tiensä kulkijaa lyödään yhteen, ei ajoittaiselta pintakireydeltä ja väsymykseltäkään voi välttyä. Itse ainakin tiedostan olevani välillä varsin mälsää matkaseuraa, koska aina en jaksa täysillä innostua ja välillä olen myös kärsimätön odottaja. Mutta toivottavasti kumpikaan ei ole hallitsevin piirteeni. Sen näkee sitten, kun seuraavaa reissua suunnitellaan. Että käykö kutsu vai jäänkö rannalle :).

Omasta mielestäni tämän matkan kivoihin puoliin kuului ehdottomasti myös kaikki se kuukausia kestänyt ennakkotohina miljoonine viesteineen. Samoin kuin reissun jälkeinen tunnelmien kertaaminen, joka ei varmaan ihan äkkiä lopu.  Lyhyt reissu, mutta pitkä ilo siis.

Mutta nyt on pakko päättää tämä Kiljusen herrasväen Tallinan turnee tähän (vaikka vielä jäi paaaljon kuvia ja asiaakin), koska muuten iskee jännetupentulehdus. Ja silmätkin on jo ajat sitten kuivuneet päähän ja menneet vinoon kaikesta oman tekstin tuijottelusta. Että ei muuta kuin hirmu hyvää Juhannusta kaikille! Meikäläinen lähtee nyt kastelemaan perunoita.

42 kommenttia:

  1. Ihana kertomus! Kiitos hyvästä (yö)seurasta ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itselles :).

      Kertomus oli ihan liian pitkä, eikä ketään kiinnosta, mitä syön aamulla, mutta ei voinu ny mitään, kun olin jo ehtiny alottaa, niin pakko se oli jatkaa loppuun asti :D

      Poista
  2. Kummasti veti lukeminen suupieliä korviin :D
    Ja kyllä se kutsu tulee seuraavallekin reissulle! Kunhan nyt keksitään minne ja milloin.
    (Kuulosti ihan siltä niinkuin mulla olis jotain tekoo asian kanssa....)
    ❤️❤️❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hyvä, ettei ainakaan alaspäin menny suupielet :)

      Se haarukka ainakin tarttis käydä palauttamassa, mutta ihan heti ei kyllä pystyis venymään...
      Joku lyhyempi pyrähdys johonkin kävis kyllä mainiosti ♥

      Poista
  3. Hih, on teillä ollut mainio reissu!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hih vaan Eija :). Niin todellakin oli. Joskin välillä iski tilapäinen väsy, mutta äkkiä unohtu semmoset.

      Poista
  4. Ihana tunnelma välittyi näistä kuvista ja mahtavalla porukalla olette selvästi olleet liikenteessä.
    Eikö ole kivaa kun reissu onnistuu odotusten mukaan?
    Mukavaa alkanutta viikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Porukka on kyllä varsin mahtava. Ja ääntäkin piisaa ihan kiitettävästi :).

      Reissu oli kiva ja varmaan ihan sopivan mittainenkin. Kotona kaaduin täsmästi suoraan sänkyyn ja nukuin liki 12 tuntia :).

      Kivaa viikkoa sulle kans Outi!

      Poista
  5. Kiva seurata tätä teidän reissua, kun ollaan suunniteltu itekin lähteä. Mulla ois vielä eka kerta mennä Tallinnaan. Sa nähä tuleeko reissusta mitään :)
    Teillä on ollut kiva reissu ja hyvä kun säätkin suosivat. Oikein mukavaa paluuta ja juhannuksen odotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No koittakaa ihmeessä lähteä. On kyllä sellanen helppo ja kiva kesäkohde. Olen ihan varma, että viihtyisit siellä Vanhan kaupungin kujilla (joilta ei muuten näköjään tullut yhtään kuvaa). Siellä on kukkia ja käsitöitä ja mitä vaan. Hyvät kengät vaan tarvii olla jalassa, että jaksaa mukulakivillä käppäillä.

      Oli kyllä mahtikeli tällä reissulla. Ei parempi tuuri olis voinut käydä. Kivaa Juhannusta teille sinne! Itselle se on nykyään enempi sellanen "kunhan se nuoriso nyt vaan selviäis hengissä tästäkin juhannuksesta"-painajainen :). Ei enää sellanen keskikesän odotettu juhla kuin "ennenvanhaan".

      Poista
  6. Ihana postaus Annukka! Kaikki kohteet tuttuja, as u probably know...Mä ostin kans äitienpäivän vklna äidille ihanan kimpun Viro-kadulta, joka oli niin herkän kaunis, että ajattelin´pelkkien varsien olevan jäljellä, kun sen äidille kiikutan, mutta niin vaan oli täydessä kukoistuksessaan!!!! Kiitti tästä lukuelämyksestä :) Ja totta mouses myös kuvaelämyksestä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvaa vaan mietinkö siellä perillä, että nyt kyllä Iloinen kulkuri antais pyyhkeitä, kun kaikista kaupungin kohteista valittiin just Rocca al Mare, kun niin paljon kaikkea muutakin olis ollut :). Mutta aikaa oli vähän ja se oli sellanen helppo vaihtoehto. Ja ehkä meitä olis ollut vähän liian iso sakki moneenkin niistä sun esittelemistä kohteista. Täytyy joskus myöhemmin poiketa pienemmällä kokoonpanolla.

      Olin ihan satavarma kans, että kukat ei voi millään kestää kotiin asti vaikka myyjä lupasi laitta "toooosi paljo vetta". Mutta niin vaan kesti. Tosin ilo ei ollu kovin pitkäaikainen, kun seuraavana iltana päättivät heittäytyä kuolleiksi. Mutta eipä hintakaan päätä huimannut.

      Kiitos itselles kun jaksoit lukea vaikka tää oli ihan ylimitoitettu tarina :).

      Poista
    2. Totta kai jaksoin! Ja innolla! Kiva kuulla,että olin mielessä matkalla :)

      Poista
    3. Olit mielessä myös ennen matkaa, kun kävin vielä uudelleen tutkailemassa niitä vinkkejä, joiden hyödyntäminen jäi seuraavaan kertaan :). Etenkin se antiikkiliike jäi kaivelemaan. Ja se merkkivaate-outlet.

      Poista
  7. Kyllä kaikesta päätellen oli ihan huippureissu ja sinä selvisit sittenkin hengissä :)
    Olisi ollut kyllä vinhaa seurata teidän menoa kärpäsenä katossa - sen verran on tainnut nauruhermoja kutkutella siellä :D
    Pitänee lähteä lomalla tuonne lätäkön toiselle rannalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hengissä ollaan juu ja nyt jo ihan virkeänäkin :). Lauantai-iltana kyllä kaaduin kokolailla suoraan taksista sänkyyn.

      Kivaa oli ja sellasta päämäärätöntä hengailua, koska ei noin isolla porukalla oikein muuta voi suunnittellakaan, kun kaikilla on kumminkin eri aikaan jano ja nälkä ja vessahätä ja shoppailuinto :). Ja toiset tykkää penkoa puunappeja ja toiset jotain ihan muuta :). Mutta hyvin säilyi sopu ja yhteinen kauneushoitolakäynti ja ruokailu oli sit niitä hetkiä kun oli koko porukka paikalla.

      Ihan hirveesti oli väkeä liikkeellä. Laiva täynnä mennen tullen ja hotellikin. Ja vanhan kaupungin kujat.
      Kiva kesäkaupunki se on kyllä, jos vaan sattuu kelit kohilleen niinkuin meille kävi.

      Poista
  8. Kuulostaapa kivalta reissulta! Meillä käy aina opiskelukavereiden treffeilla samoja katoamisjuttuja, eikä meidän treffeillä yleensä ole seitsemää naista enempää.;D Itse tykkään esim. shoppailla yleensä yksin, joten en edes pyydä ketään mukaan, jos olen tosimielellä ostoksilla.:) Ja yökerhot...niihin mua ei enää kovin helpolla saa lähtemään!:P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa takaisin kotiin (maan pinnalle) Taina :). En ole vielä kerinnyt lukea sun tarinoita, kun meni tähän ylipitkään postaukseen kaikki keskittyminen, mutta korjaan tilanteen heti kun on sopiva sauma.

      Reissu oli sellanen mukavan huoleton ja päämäärätön lukuunottamatta niitä ennaltasovittuja juttuja, jotka oli kyllä tosi onnistuneita molemmat.

      Ja "kadonneet" oli niinkin viattomalla asialla kuin kukkia ihailemassa kukkatorilla :). Me muut ei sitä huomattu, vaan jatkettiin matkaa ja sit olikin jo tiet erkaantuneet sen verran, ettei enää törmätty ennenkuin hotellilla.

      Joku aina jossain käänteessä onnistui jotain shoppailemaankin niin etten kerinnyt edes huomaamaan, kun haahuilin jotain omiani. Mutta se on selvää, että kun kaikilla on omanlaisensa mieltymykset, ei sellasta kauppaa varmaan ole olemassakaan, josta kaikki olis löytäneet jotain kivaa. Eikä se ollu niin justiinsa kun kellään ei ollut mitään ennakkoon päähän iskostunutta "pakko saada"-ostosta. Kunhan haahuiltiin.

      Ja juu. Ei saa muakaan yökerhoon. Päiväkerho on parempi :)

      Poista
  9. Ihana reissu teillä ollut! Voi vitsi, alkoi itsekin tehdä mieli Tallinnaan pitkästä aikaa.... Saisikohan sitä houkuteltua kesälomalla jonkun kaverin mukaan... Hmmm :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Reissu oli kyllä varsin leppoisa ja sellasta sopivaa päämäärätöntä haahuilua. Mentiin sinne minne milloinkin huvitti ja jos ei kaikkia huvittanut sama, niin sitten jakauduttiin pienempiin porukoihin.
      Ja ne ennakkoon sovitut yhteiset jutut, joiden järkkäämisestä kunnia kuuluu ihan muille, oli kyllä tosi kivat. Mutta siitä huolimatta en ihan heti jaksais lähteä uudelleen :)

      Koita ihmeessä saada joku mukaan. On se sen verran kiva kesäkohde kumminkin. Etenkin jos kelit suosii niinkuin meille kävi. Ja se oli kyllä ihan ihmeellisen hyvä säkä se. Tällä viikolla sinne sitten jo luvattiinkin tätä ihan samaa +10 astetta kuin täälläkin. Vesisateen ja tuulen kera. Ja se olis kyllä väkisin himmentänyt tunnelmaa ja hengailua jalkaisin.

      Poista
  10. Tallinna on niin PoP! Kesäretki tulossa myös meillä. Varsin mukavanoloinen reissu teillä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me ollaan niin PoPpareita :).

      Reissu oli sopivan lunkia hömppää. Enemmänkin ois mieluusti kierrellyt, mutta se olis menny kiireen puolelle ja se ei nyt sopinu tähän hommaan. Auringolla oli kyllä iso osuus
      onnistumiseen. Kivempi tollanen pouta -picnic kuin kaatosateessa

      Poista
    2. Luonnikasta reissua teille kans!

      Poista
  11. Kiva matkakertomus ja kiinnostusta lisäsi tietenkin se,että oltiin lähes samoihin aikoihin tuolla.Sama hotelli..ja Peppersack:ssa ruokailtiin myös :) Teillä oli varsin vaudikkaan ja hauskan kuuloinen reissu..Ja kaikki näyttävät niin kauniilta hoitojen jälkeen.Varmasti piristävä matka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No olispa ollut kiva törmätä :). Siis ihan sillälailla, että oltaisiin tunnistettu toisemme. Mutta oli kyllä niin paljon porukkaa liikenteessä, että tuli törmäiltyä ihan tahattomastikin, kun kapeilla kujilla sukkuloitiin :).

      Tallinna on kyllä helppo ja kiva kesäkohde. Sinne tulee varmaan suunattua uudestaan, kun (jos) kelit vähän paranee. Pakattaisiin miehen kanssa golfmailat takakonttiin ja käytäisiin pelaamassa samalla. Mutta sade ja viima ei houkuttele.

      Iloista Juhannusta Anne!

      Poista
  12. Oi miten ihania ladyjä! Kylläpä näytti teidän matka aivan mahtavalta, olisipa ollut kiva olla mukana - tuli tuosta mieleen puttepossun nimipäivät :)

    Nuo puuhelmet näytti niin namilta, pitää varmaan lähteä hakemaan sellaisia. Ihanaa kesän jatkoa Annukka!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hyvin olisit mahtunut mukaan :). Ja arvaa vaan mietinkö tuolla "puutavarakaupassa", että Kati ainakin olis täällä innoissaan, kun siellä oli niin paaaaaljon ihania puuhelmiä :D. Meni vaan aika tosiaan siihen ihmettelyyn ja kuvailuun (johon sain myyjältä luvan toisin kuin monissa muissa Vanhan kaupungin liikkeissä, joissa lupaa ei tullut).

      Mies jo kyseli että lähdetäänkö juhannuksena Tallinnassa käymään, kun jäi tästä reissusta paitsi. Kävishän se, mutta keli ei oikein vakuuta. Sateessa ja kylmässä tuulessa ei tee mieli edes siellä talsia, kun suuri osa paikoista varmaan on kiinni.

      Mutta iloista Juhannusta ja koko kesää muutenkin Kati <3

      Poista
  13. Ihana on matkanne ollut. Kävimme itsekin pari vuotta sitten tuossa samaisessa ravintolassa ja ruoka oli kyllä tosi hyvää ja itse ravintolassa riitti katseltavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu oli tollanen mukava pikku katko arkeen, kun varsinaiseen kesälomaan on vielä niin hitsin pitkä aika :).

      Ravintola oli seitsemältä typötyhjä kun mentiin ja kahdeksalta varmaan ihan täpötäynnä (mistähän muuten tuo typö ja täpö oikein tulee..?). Kansallisuuksia oli varmaan yhtä monta kuin pöytiäkin ja porukkaa vyöryi sisään muutaman kymmenen nipuissa. Mietin että jos olis ollut yksin tai kaksin liikenteessä, olis saattanut tulla orpo olo jossain pöydän nurkassa. Nyt ei tullut :)
      Ruoka oli itselleni liian tuhtia, mutta onneksi muille maistui. Ainakin suurimmalle osalle. Se kokonainen kultaotsa-ahven vai mikä olikaan, taisi nousta suosikiksi.

      Poista
  14. Hauska matka - ja hieno kertomus siitä! Tykkään sinun tyylistäsi sanoa asiat niinkuin ne on - silti pilke silmäkulmassa;)
    Melkein kateeksi käy - vaan sittenkin vain melkein, sillä kyllä te kaikki tuon matkan väärttejä olette <3
    Ja totta - Sannalla on jotkin erikoisladatut patterit;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itselle tuli mieleen omaa tekstiä lukiessa vähän sellanen kansakouluaikainen "sitten me mentiin sinne ja sitten me mentiin tänne"- kertomus :). Mutta niinhän me kyllä mentiinkin ja välillä myöskin sinnetänne :).

      Kiva pikku pyrähdys oli ja auringon lämpö osui kyllä niin harvinaisen hyvään saumaan, etten melkein usko vieläkään kuinka hyvä munkki kävi.

      Mukavaa ja sopuisaa oli, mutta ihan niin "laumaeläimiä" ei varmaan tässä iässä olla enää kukaan, etteikö välillä olis ihan pienesti tehnyt mieli tehdä asioita omaan tahtiinsa tai omalla tavallaan, mutta kaikki vuorollaan joustettiin tottakai, koska se porukka oli kumminkin tämän reissun juttu. Omilla normikoonpanoilla voi sitten taas tallata niitä reittejä ja sitä tahtia kuin silloin tuntuu hyvältä. Mutta olen varma, että osaat lukea mun tekstiä just niinkuin olen sen tarkoittanut :).

      Poista
  15. Kiitos vielä seurasta, oli aivan unohtumaton reissu!
    Ja voi kuinka kauniisti kirjoitit musta, lämmin kiitos kaunotar!

    Ihanaa jussia teidän perheelle ♥ ♥ ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kuule ihan itselles vaan ja erityisesti siitä Vanilla Sky-järjestelystä <3.

      Ja totta oli joka sana, jonka kirjoitin :)

      Perheen nuoriso hajaantuu jussiksi omille teilleen ja meikäläinen täällä sitten sydän syrjällään toivoo taas, että tulevat ehjinä takaisin. Ei enää kuulu oikein vuoden odotetuimpiin juhliin tää juhannus, mutta tähän on jo totuttu. Toivotaan, että kelit vähän paranis kuitenkin.

      Iloista Juhannusta teille sinne <3

      Poista
  16. Wau aivan mahtava reissu teille mielettömässä seurassa ja mitä herkkujakin olette popsineet. <3 Näytät todella kauniilta Annukka ja ihanainen Bikkekin siellä. <3

    Tuo Comfort luokka oli tosi kiva, mukavan rauhallista. :)

    Ihanaa juhannusta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikenlaista tuli popsittua siihen malliin, että maha oli jo ihan pulassa :). Mutta kiva oli reissu ja erityisesti seura. Ja Bikkehän nyt on niin <3, ettei mitään määrää.
      Mulle laitettiin siinä meikissä ihan hirmu paksusti meikkivoidetta ja päälle puuteria, ja kun aurinko paistoi, näytin omasta mielestäni ihan kurttuiselta muumiolta, mutta muuten se oli kyllä ihan "mun näköinen" :). Iltameikki olis ollut meikäläiselle liikaa. Mutta se kasvohoito oli kyllä kiva.

      Comfort oli tosiaan nimensä veroinen. Ja lisämaksu siitä mukavuudesta mun mielestä tosi kohtuullinen.

      Iloista juhannusta teille kans <3. Toivottavasti nää kelit nyt tästä vähän ees paranis..

      Poista
  17. Hauskoja juttuja olette kirjoitelleet! Ja kokeneet, tietenkin :) Olen ihan huojentunut, että kauneushoitolassa meni kaikki nappiin ja kivuttomasti :)

    Kiitos raportoinnista, tosi kiva postaus! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu hoitolassa meni kaikki ihan nappiin. Huuuuh :). Oli osaavaa porukkaa.
      Eikä meikistäkään tullu sitä jänskäämääni sotamaalausta, kun valitsin vaihtoehdon "paiva" :). Tosin niinkuin tossa ylempänä Tiialle kirjoitin, meikkivoidetta oli mulle liian paksulti (olen huono kestämään minkään "ylimärääisen" tunnetta kasvoilla) ja näytin auringonpaisteessa ihan kurtulta, mutta muuten oli kyllä sopivan hillitty. Ja kurttujahan tässä jo ollaankin, joten siltä kai sitä sit kuuluukin näyttää..

      Mieluusti sitä olis kierrellyt enemmänkin, mutta aika oli rajallinen ja meni niin äkkiä, ettei kerinnyt ees huomata. Ravintolassa ois saattanu tulla orpo olo, jos olis ollut yksin (tai vaikka kaksinkin) liikenteessä. Siellä sitä sit olis nököttänyt jossain pöydän nurkassa, kun ryhmiä vyöryy sisään yks toisensa perään.. Mutta meitä kun oli koko pöydällinen, oli ihan jees paikka. Joskin ruokalistalta puuttui kaikki vihreä, jota olisin mieluusti syönyt .

      Nyt lähen lukemaan sun Juhannustarinoita.

      Poista
  18. Olen kahlannut teidän matkakertomuksianne läpi ja vihdoin ehdin tännekin ;) Kaikkea kivaa teillä on ollutkin ! Aika kuluu nopeasti hyvässä seurassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kiva kun kävit täälläkin :). Aika meni äkkiä, mutta toisaalta tuntui, että oltaisiin oltu reissussa pidempäänkin. Että ihan tervetullut irtiotto normiarkeen. Ja vieläpä auringonpaisteen kera. Hirmu säkä.

      Poista
  19. Olipa tosi kivaa lukea teidän matkasta ja niin kivoja kuvia! Voi että, tuollainen reissu olisikin ihanaa :)
    Hauskaa juhannuksen jatkoa <3

    VastaaPoista
  20. Olipa tosi kivaa lukea teidän matkasta ja niin kivoja kuvia! Voi että, tuollainen reissu olisikin ihanaa :)
    Hauskaa juhannuksen jatkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei muuta kuin sekalainen sakki kasaan ja reissunpäälle :). Mukavaa piristystä perusarkeen, kun lomasta ei vielä ole tietoakaan. Tai siis on, mutta vielä kuukausi pitää jaksaa sitä odottaa. Huoh.

      Juhannus jo ehti mennä, mutta ihanaa, että saatiin edes pikkuisen paremmat kelit vähäksi aikaa. Nyt taas alkoi perinteinen vesisade. Plääh. Mikä tätä kesää oikein vaivaa..

      Mutta kivaa tätä aikaa kumminkin <3

      Poista

Kiitos kivasta kommentistasi