Sivut

maanantai 10. marraskuuta 2014

KYLLÄ TAHTO KEINOT KEKSII


Alla on teksti, jonka liimasin keväällä vuokraamani pikkuruisen toimistoni seinään. Ihan vaan sen takia, että lause on mielestäni ihan hitsin hyvä. "Kun on tahtoa, on keinoja". Jess!

(Tiedättekö tunteen, jossa pystyy  jonkun näkemänsä tai kuulemansa avulla lietsomaan itsensä sellaiseen mielentilaan, että kokee pystyvänsä ihan mihin vaan?)




Vaan nyt olen tajunnut, että itseasiassa kohdallani asia on juurikin päinvastoin. 

Keinoja kyllä löytyy, mutta tarvittava tahto puuttuu.  

Mutta sensijaan, että asian ymmärtäminen olisi tuottanut tuskaa, kävi tässäkin päinvastoin. Tuli helpottava olo, kun tajusin, että ei tässä sen kummemmasta ole kyse. Ei oo pakko, jos ei taho.

Pakottamalla ei synny mitään. Ei edes blogitekstiä.


Valottomat pallovalot.


Parasta siis antaa itselleen mahdollisuus tehdä tai olla tekemättä. Elämä kyllä ohjaa oikeaan suuntaan sitten kun on aika. Nyt ei ole. Ja haluan uskoa, että nekin tällä hetkellä vääriksi kokemani valinnat, joita olen viimeaikoina tehnyt, osoittautuvat lopulta tarpeellisiksi. Mistään kovin vakavasta asiasta kun ei kuitenkaan ole kyse.

Mutta tästähän ei nyt voi edes olettaa kenenkään ymmärtävän yhtään mitään. Hyvä, jos itse tajuan omia aivoituksiani :). Kuitenkin oivallus siitä, että aika moni asia on ihan vaan omasta tahdosta tai sen puutteesta kiinni, oli siinä määrin tarpeellinen muistutus itselleni, että päätyi tänne asti. Olkoonkin, että paljon on myös sellaista, johon todellakaan ei voi itse vaikuttaa, vaikka kuinka haluaisi. Mutta se on toinen juttu se.

Kivoja (blogi)haasteita on kertynyt jonoksi asti, mutta toteutus ontuu. Tahdon puutteesta ei tässä ole kyse, vaan paremminkin ajan. Ja valon. Kiirettä en aio syyttää, koska en juuri koskaan koe olevani kiireinen. Paitsi jos meinaan myöhästyä junasta tai bussista tai jostain. En edes tykkää koko "kiire"-sanasta. Olen vaan haalinut itselleni paljon tekemistä. Ei sen kummempaa.




Eilen kyllästyin hämärässä otettujen sisäkuvien rakeisuuteen ja päätin ottaa loputkin värit pois ja kuvata mustavalkosäädöillä. Aika hauskaa sinällään. Tai siis hauskaa ja hauskaa, mutta kylläpä vääristyi tämänkin kuvan kohde oikein tavan kanssa. Peikonpähkinän oksasta ja lämpimänvalkoisesta valosarjasta tuli kylmän ja metallisen näköinen ohdake. Tavallaan hieno, mutta enimmäkseen ei. Tykkään enemmän siitä alkuperäisestä luonnollisesta versiosta.

Kävelylenkilläkin oli kamera pitkästä aikaa mukana ja kauniiksi lopuksi se luiskahti kotiportilla käsistä pihakiveykselle. Säikähdyksellä kuitenkin taisin selvitä, kun näyttäisi edelleen toimivan, vaikka yhdestä kulmasta lohkesi pala pois.


Maailmaa marjojen takaa katsottuna. 

Ihmisen mieli on kyllä kummallinen. Yhtenä päivänä yhtä ja seuraavana tyystin toista. Hyvä niin. Kai... Ei kerkiä kyllästyä. Vaikka mieluiten kyllä pitäisin tämänhetkisen harvinaisen tyynen ja seesteisen olotilani edes jonkun aikaa. Ei näköjään jaksa edes ennenaikaisista joulumainoksista ja -hössötyksistä tuskastua. Päinvastoin. Olen jo päättänyt, että tänä vuonna meidän joulu on pitkästä aikaa punainen. Riippumatta siitä, onko maassa hartaasti toivomaani lunta vai jotain ihan muuta.

Seesteistä viikkoa kaikille teille kivoille ihmisille!




44 kommenttia:

  1. Kiva postaus. Mä ymmärrän pointtisi oikein hyvin. Tekstistä kuultaa läpi elämänkokemus ja viisaus, johon kuuluu juuri tuollaiset oivallukset.:) Jos et siis muuta ole saavuttanut, niin ainakin olet himpun verran viisaampi!:)
    Voi, näkyykö marjojen takaa Finlaysonin tehdasrakennukset? Et varmaan ole huomannut, että olen hulluna vanhoihin rakennuksiin, erityisesti tiilisiin tai hirsisiin tai mitä niitä nyt onkaan.;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedätkö Taina, että on ihan huippua, että ymmärrät, koska olin ihan varma, että ei tossa mun tekstissä ole mitään järkeä, kun en avannut sen taustaa millään lailla, mutta mulla on näköjään niin fiksut lukijat, ettei tarvi mitään ylimääräisiä aukoakaan :). Ja tuo "elämänkokemus ja viisaus" sai mut tuntemaan itseni ikälopuksi, muttei haittaa. Arvostan sitä silti :D

      ja juu. Finlaysonin vanhat kehräämörakennukset ne siellä pilkottaa marjojen takaa. Ei ole paraatipuoli joelle päin, mutta alue on todella kaunis ja siisti ja saanut jotain arkkitehtipalkintoja. Nykyään rakennuksissa on kirjasto, musiikki- ja kuvataidekoulu, ammattikorkeakoulun tiloja ja paljon yrityksiä ja mitä kaikkea nyt sitten onkaan. Eli kauniiden vanhojen seinien sisustat hyötykäytössä. Samoin vanhan Kutomon alueella. Arvostan kovasti, ettei ole purettu vanhaa ja rakennettu uutta rumaa tilalle.

      Poista
  2. Voi jee... voin samaistua täysin. Samat asiat kieppuu omassa päässä koko ajan... Että ei oo pakko, jos ei taho! Ja sitten jos tahtoa löytyy, niin se onkin ihan eri asia. Tänne tarttis pikkasen sitä "lietsontaa", mutta musta tuntuu, että just nyt ei vaan kykene/jaksa/halua tai oikeastaan: viitsi!
    Mukavaa marraskuista viikkoa. Onneksi sun kameran ei käynyt huonosti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan superia Annu! Niinkuin Tainalle tuossa ylempänä kirjoitin, mua niin lämmittää tää, että mulla on niin viisaita lukijoita, ett ymmärtävät asiat sellaisina kuin ne on mun päässä, vaikkeivät läheskään aina tule edes omasta mielestäni ymmärrettävässä muodossa sieltä ulos :).

      Ja jos ihan rehellinen olen, niin voi olla, että tässä munkin tapauksessa on ihan loppupeleissä kyse siitä, että en vaan viitsi. Tai siis että en halua sitä asiaa niin paljon, että olisin valmis kaikkiin niihin ponnistuksiin, joita sen saavuttaminen vaatii. Mutta jotenkin salaa toivon, että tässäkin asiassa käy niin, että kun antaa itselleen luvan jättää koko asian taka-alalle, eikä enää stressaa, palaset alkaakin loksahdella kohdalleen ihan huomaamatta ja yhtäkkiä sitä onkin lähempänä tavoitettaan kuin silloin, kun sitä muka oikeasti tavoitteli. (Korostan sanaa "muka")

      Mutta voikohan tätä nyt sitten enää tämän hankalammin ilmaista :D? Luotan silti siihen, että ymmärrät :)

      Ja juu. Onni tosiaan, että kamera säilyi. Vaikkakin yhtä kulmaa köyhempänä.

      Poista
  3. Ensimmäisen kuvan teksti on NIIN totta, joskaan jossain vaiheessa on ehkä ihan hyvä huomata sekin, ettei aika kannata puskea läpi sen kuuluisan harmaan kiven! Voi myös kiertää tai pysähtyä :-)
    Huomaan, että oman down siftauksen myötä, olen seesteisempi ja ainakin omasta mielestäni, pitkähermoisempi ja ystävällisempi. Siis parempi ihminen :-)
    Toistaiseksi viihdyn ihan kybällä tässä moodissa!
    Tuunaa kamera tsiisus-teipillä, uusi villitys alkakoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anti-tekstitarraihmisenä, joka yleensä ei tykkää mistään seinälle liimatuista tai tauluun painetuista "Home is where your heart is"-tyylisistä jutuista, tämä teksti kolahti kyllä ihan täysillä. Ja senpä takia se seinälle päätyikin. Siellä sitä tuijottelen (silloin harvoin, kun ko. tilassa olen ehtinyt ylipäätään käydä) ja mietin, että se on just noin. Mutta eipä vaan ole mitään edistystä tapahtunut siinä asiassa, jota muka tavoittelen. Ja nyt niiiiin helpotti, kun tajusin, että eihän mun tosiaan ole pakko tavoitella yhtään mitään väkisin. Pärjään ihan hyvin näillä mitä mulla jo on. Ja varmasti pärjäisin vähemmälläkin. Että uskon todellakin, että tuo jakso, joka sulle tuli ensin ei-toivottuna eteen on ollut oikeasti hyvä ja tärkeä jakso elämässä. Enkä paljon valehtele, jos sanon, että suorastaan kadehdin sitä :). (Eikähän sitä tiedä, vaikka jonain päivänä löydän itseni samasta tilanteesta).

      Nautitaan sitä mitä meillä on :). Mutta sehän me osataan.

      Poista
  4. Monesti auttaa kun lähtee kävelylle tai ottaa päikkärit. Idea toteutukseen välähtää ku salama kirkkaalt taivaalt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä. Ihan samat on kokemukset mulla. Paitsi että mun parhaat ideat tulee aina öisin, kun olis oikeasti viisaampaa nukkua.

      Tän asian eteen olen vaan kävellyt vissiin jo liikaa, kun olen pohtinut ja pähkäillyt ja miettinyt, että "tarttis tehdä", mutta ei vaan oikein ole irronnut. Mutta onneksi jostain kuitenkin tuli ymmärrys siitä, että eihän mun oikeasti tarvi mitään mitä en halua. (Tai onhan niitäkin asioita, joita vaan on pakko hoitaa, halusi tai ei, mutta se on selvää). Asioilla on tapana järjestyä. Onneksi.

      Poista
  5. Katoppahan Annukka! Ei ole olemassa vääriä valintoja. On vain tehtyjä ratkaisuja, jotka eivät välttämättä juuri sillä hetkellä tuota hedelmää, mutta jossakin vaiheessa ymmärrät ja näet, miksi kävi juuri niin kuin kävi. Kaikella on kuitenkin tarkoituksensa. Mikä se on, sitä me emme aina itsekään tiedä ja tarviiko tuota? Anna mennä vaan ja kuuntele ihtiä. Sulla on hyvät voimat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedätkö Maketsu, että luotan niin tohon mitä sanot, koska meillä on niin paljon samanlaisia kokemuksia ja ollaan molemmat kovia poikia pähkäilemään ja analysoimaan kaikkea, mitä tapahtuu tai ei tapahdu. Ja miksi niin lopulta tapahtui tai ei tapahtunut.. :).

      Parasta kun antaa kohtalon sopivassa määrin johdattaa siihen suuntaan, mihin se haluaa ja katsotaan sitten miten kävi. Ja hyvinhän meidän lopulta käy. Ja jos vähän huonommin, niin niistäkin on selvitty ja selvitään.

      Taidan kirjoittaa nuo sun "Ei ole olemassa vääriä valintoja. On vain tehtyjä ratkaisuja..."- lauseet johonkin viisasten kirjaan ja sieltä sitten aina välillä käyn lukemassa ja nyökyttelemässä ihan niinkuin olen tehnyt sille mun seinällä olevalle tekstille. Että kiitos viisauksista :)

      Poista
  6. Hyvä päämäärä tosiaan, ei ole kiirettä mihinkään. Nykyajan ihmisillä on aina kiire ja tarvii tehdä vaikka ja mitä. Ei oikeasti tarvitse jos ei halua tai ehdi. Asia lutviutuu kun sen aika tulee. Otahan iisisti <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen koittanut pähkäillä, että mistä se mun "paniikki" (liian vahva sana, mutten nyt keksi parempaakaan) saavuttaa se itse itselleni asettama tavoite mieluiten mahdollisimman pian tulee, mutta en ole oikein muuta syytä keksinyt kuin sen, että ihan oikeasti alan olla tässä mielessä "vanha". Ei sillä, että tietoisesti ajattelisin asiaa tai kokisin olevani yhtään sen vanhempi kuin itseäni 10-15 vuotta nuoremmat, mutta jossain kohtaa kuitenkin alkaa olla "myöhäistä" toteuttaa kaikkia haaveitaan. (Joudun käyttämään noita lainausmerkkejä, kun oikeasti asiat ei ole ihan noin yksoikoisia, mutta puoliksi totta kumminkin..)

      Jos olisin 35 tai 40 tai edes 45, en stressaisi tätäkään vähää. Mutta kun en ole, vaikken sitä itse aina muistakaan :)

      Kiire-sanasta en tykkää. Se on niin helppo heittää tekosyyksi kaikkeen, mutta veikkaan, että itseasiassa läheskään kaikilla ei ole kiire ollenkaan. On vaan kyse siitä miten aikansa käyttää :). Ja itselläni ainakin on taipumus liiankin helposti ottaa se ja tää homma, kun "kerran aikaa on" :).

      Mutta siis kiitos kivasta kommentista. Asioilla tosiaan on tapana järjestyä <3

      Poista
  7. Sissus, mä kirjoitin pitkät pätkät, sitten tää ipadinperkele sössii ne jonnekin taivaan tuuliin.
    En edes syytä bloggeria - tää pädi on meinaan meinannut tehdä lentoharjoituksia tänään monta kertaa (mutta seinät on liian lähellä)
    En aloita uudestaan, saat arvata :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nyt sais kyllä jo munkin puolesta lentää se sun pädis vaikka maatakiertävälle radalle, kun siitä tuntuu olevan enempi harmia kuin hyötyä :). Kerätään vaikka porukalla kolehti, että saadaan sulle joku toimiva peli tilalle..

      Ärsyttävää kun tekniikka ei toimi. Mulla ei kotona toimi nettiyhteys omalla koneella, vaikka kaikilla muilla toimii. Ja jos joskus unohdan kopioida kommentin siltä varalta, että se katoaa, kun yritän julkaista, on todellakin ihan saletti, että niin myös käy.

      Mutta eipähän mittään. Keritään me kommentoida myöhemminkin :)

      Poista
  8. Kieltämättä - voin allekirjoittaa minäkin tuon - ei ole pakko jossei taho. Tänä vuonna en ilmeisesti ole tahtonut paljoakaan - en ole tehnyt koruja enkä muutakaan näperrystä tai kauheasti en ole blogejakaan seurailla saati mitään järkevää saanut kirjoitettuakaan... kirjojenkin lukeminen jumittaa (mikä sinänsä on pieni ihme kun olen aina lukenut paljon

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oliskohan se niinkin, että me ollaan kumminkin aika paljon kaikenlaista elämämme aikana jo tehty ja nyt ollaan jo sen verran "vanhoja ja viisaita", että ymmärretään, että jos oikeasti ei ole kyse asioista, jotka on pakko tehdä (niitäkin kun ikävä kyllä on, vaikkei niin haluaiskaan), niin pystytään myös olemaan tekemättä mitään väkisin.

      Kaikkeen kyllästyy ajoittain, mutta siinä kohtaa sitä ehkä eniten havahtuu ja vähän huolestuukin, kun sellaiset asiat, jotka on olleet itselle aina tärkeitä ja tuottaneet iloa, jää nekin sivuun, eikä yhtäkkiä kiinnostakaan. Niinkuin nyt sun tapauksessa tuo lukeminen.

      Parasta kun tehdään ja ollaan tekemättä justiin sen verran kuin huvittaa ja on mahdollista. Pysytään tolkuissamme :)

      Poista
  9. Allekirjoitan, tahtoen tai tahtomattani.
    Asenne ratkaisee, silloin löytyy keinoja ja tahtoa - tai on löytymättä (itsellä olisi nyt tarvetta molemmille, tahdolle ja uusille keinoille, mutten vaan ole vielä ihan oikealla asenteella liikkeellä, yleensä kun vasta viimetippa saa ne kaikki kolme aktivoitumaan). Intuitioon kandee luottaa, sillä on kumma taipumusohjata asioita oikealle tolalleen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just niin.

      Omalla kohdallani yleensä alkaa siinä vaiheessa tapahtua, kun riittävästi hermostun itseeni ja tulee mitta täyteen omaa saamattomuuttani ja mitääntekemättömyyttäni. Ja kun se piste on saavutettu, tekemiseen tulee siinä määrin vauhtia, että kohta sitä taas miettii, että pitikö tätäkin näin kauan vetkuttaa, kun loppupeleissä ei ollut homma eikä mikään.

      Mutta tämä asia, josta kirjoitin (ja tavallaan en kirjoittanut) on sellainen, jonka eteen oikeasti pitäisi ponnistella ja tehdä monenmoista ja nyt olen vähän tullut siihen tulokseen, että onko kuitenkaan mun juttu tai edes sen väärtti. Vai pitäiskö sekin energia suunnata johonkin muuhun tai ihan vaan peräti säästää.

      Ja muistelen niistä sun taannoisista opiskelujutuista sen, että viimetippa tosiaan toimii :). Mutta muuten en ihmettele mahdollista tahdon ja keinojen puutetta. On kumminkin ollut elämässä melkoisen paljon tapahtumia viimeaikoina. Sellaisia, jotka ajaa kaiken muun edelle.

      Ja samaa mieltä olen tosta intuitiosta. Se on paljon luotettavampi opas kuin moni muu.

      Poista
  10. Voi että, sä oot kuule viisas nainen! ★

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että sun kanssas Eija <3.

      Jos jotain haluaisin olla, niin se olis just nimenomaan viisas nainen. Ja välillä jopa kuvittelen olevanikin kunnes taas palaudun maan pinnalle ja tajuan, että on sittenkin aika rajallista tää ihmisen ymmärrys :)

      Poista
  11. Eija sen sanoi, täällä ollaan samaa mieltä, viisaita ajatuksia viisaalta naiselta. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi teitä <3.

      Varmaan arvasitkin, että tässä oli kyseessä asia, jota viikonlopun viesteissä sivuttiin. Ja nyt olen jotenkin erityisen hyvillä mielin, kun tajusin, että oikeasti ei ole sittenkään pakko, vaikka kuinka luulin, että kyseessä on juurikin se, mitä olen aina halunnut tehdä. Ehkei sittenkään ole. Tai jos onkin, niin eiköhän ne palaset lähde loksahtelemaan paikoilleen, kun ei yritä väkisin :)

      Poista
  12. Kiva teksti...ei sitä aina tosiaan tahdo tehdä mitään, vaikka pystyisi ja kuinka osaisi. Tai vaikka olisi aikaakin. Joskus on kiva vaan olla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä. Ja vapaa-ajalla olen sentään onneksi ton oppinut hyväksymään, että vaikka olis mitä asioita, jotka pitäis (kotona tai muuten) tehdä, niin en tee, jos ei vaan kertakaikkiaan jaksa tai viitsi tai ei huvita. Sen kun kumminkin tietää, että jossain kohtaa on ihan päinvastainen olotila ja yhtäkkiä saa aikaiseksi vaikka mitä. Tarvitaan vaan oikeanlainen fiilis ja inspiraatio ja hermostuminen omaan itseensä :)

      Mutta tämä asia, josta kirjoitin, liittyy työmaailmaan ja tavoitteeseen siellä ja se vaatisi oikeasti sen todellisen tahtotilan, koska tavoitetta ei saavuta ihan hetkessä. Mutta nyt kun tajusin, että itseasiassa on vaan mun itse itselleni kehittämä "pakko", eikä mikään oikea pakko ollenkaan, helpotti kummasti :)

      Mutta siis näköjään pystyn kirjoittamaan tästä asiasta aina vaan sekavammin ja sekavammin. Ei enää ymmärrä itsekään mistään mitään :).

      Poista
  13. ihana teksti - kolahti minulle tänään kanssa!
    en saanut millään aikaiseksi blogitekstiä - huomenna uusi yritys! Ei kannata ottaa strsessiä kyllä
    se inspiraatio tulee sitten kun tullakseen! ja aina se on loppujen lopuksi jostain ilmestynyt.

    kivaa viikkoa sinulle ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tunnistan niin itseni tosta sun blogitekstin luomistuskasta. Se on mulla jo (onneksi) taaksejäänyttä elämää, mutta vanhan blogini alkuinnostuksessa (pari vuotta sitten) tuli suollettua tekstiä ihan tämän tästä ja sitten, kun joskus löikin päässä ihan tyhjää, eikä aihetta syntynytkään luonnostaan, tuli epämukava olo. Samaanaikaan joku ihme velvollisuudentunne siitä, että pitää muka kirjoittaa ja toisaalta paniikki siitä, että päässä ei liiku mitään kirjoittamisen arvoista. Silloin on vaan parempi antaa olla, koska väkisinväännetyn postauksen tunnistaa kyllä kaukaa ja ne harvemmin on vähäisessäkään määrin kiinnostavia. Ja ne oikeat lukijat kyllä pysyy, vaikka välillä olisi taukoakin :). Ja itse ainakin lukijana jopa tykkään enemmän siitä, että uutta tekstiä ei tule joka päivä (tai parhaassa / pahimmassa tapauksessa monta kertaa päivässä). Silloin ei enää millään jaksa/ehdi lukea jokaista postausta, vaan on pakko hyppiä yli. Mutta jos välissä on vaikka pidempikin tauko, sitä lukee juttuja entistä suuremmalla mielenkiinnolla ja suorastaan odottaa niitä.

      Tulipas tästäkin kommentista nyt taas romaanin mittainen, vaikka kuinka koitin tiivistää :)

      Kivaa ja stressitöntä viikkoa sulle kans!

      Poista
  14. Mielenkiintoinen pohdinta :). Ihminen tarvitsee myös aikaa olla tekemättä mitään, joutilaista hetkistä kumpuaa luovuus. Kaunis blogi sinulla, löysin sattumalta tänne ja taidan liittyä mukaan. Hyvää marraskuun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ihan mahtavaa Tarja :). Kiva kun eksyit ja lämpimästi tervetuloa porukoihin! Täällä on jo ennestään mukavia ihmisiä, joiden kanssa on kiva vaihtaa ajatuksia aiheesta kuin aiheesta :).

      Olet ihan oikeassa tossa, että ihminen tarvii aikaa myös olla tekemättä mitään. Se on just niin.
      Mulle vaan on ollut ihan hirveän vaikeaa oppia pois lapsuudessa opetetusta "On syntiä olla jouten"- mallista. Silloin kun piti koko ajan tehdä jotain hyödyllistä niin että jäi lapsuus ja nuoruus pitkälti sen takia kokonaan elämättä. Mutta mun mies onneksi on saanut taottua päähäni järkeä ja opettanut, että aina ei tarvi tehdä mitään. Kukaan ei multa sitä vaadi paitsi minä itse. (Ja siis silloin kun lapset oli pieniä, oli tottakai pakkokin jaksaa tehdä, vaikkei aina olis oikeasti jaksanutkaan, mutta se on toinen juttu se). Siitä olen miehelle kyllä ikuisesti kiitollinen, koska muuten olisin jäänyt sellaiseksi ikuiseksi suorittajaksi, joka on aina väsynyt ja kärttyinen ja varmaan marttyyrikin, kun "koko ajan pitää tehdä jotain". Muka :)

      Nyt on hyvä mieli, kun tuli taas yksi oivallus lisää päähän ja ymmärrän jättää itse itselleni asettamani päämäärän pakonomaisen tavoittelun ja keskittyä johonkin mukavampaan. Niinkun nyt vaikka vaan haaveiluun. Se on aina niin kivaa.

      Mukavaa marraskuuta sinulle myös ja kiitos vielä hyvästä mielestä, kun liityit porukoihin :)

      Poista
  15. Olen NIIN samaa mieltä tuosta tahtotila-asiasta, ettet arvaakaan! Soon elämä liian lyhyt niihin pakkoihin mihin voi itse vaikuttaa. Silloin kun on aika panostaa paljonkin mihin tahtoo, silloin myös tapahtuu paljon, eikä tunnu pakolta. Tai mitä mä tätä selittelen, säähän sanoit sen jo paremmin :)

    Seesteistä viikkoa myös sulle, kiva ja ihana ihminen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin on! Ja viimeaikoina on alkanut tuntua siltä, että elämä ylipäätään on ihan liian lyhyt yhtään mihinkään. Että jos tässä ei pikkuhiljaa älyä vapauttaa itseään kaikista niistä itse itselleen luomista muka-pakoista, niin jää aika moni muu paljon oleellisempi ja mukavampikin asia kokonaan kokematta. Ja siinähän nyt ei sitten taas ole mitään järkeä.

      Ja vaikka tää ikä on alkanut aina välillä (tai siis viime aikoina aika useinkin) harmittaa, niin on tässä hyviäkin puolia. Aika paljonkin. Voi rehellisesti tunnustaa, että metsään meni silloin jos oikeasti meni. Ei siinä sen kummempaa.

      Ja onneksi tosiaan aika usein käy niin, että kun pystyy vapauttamaan itsensä niistä pakoista, jotka koko ajan painaa takaraivossa, asiat alkaakin rullata ihan itsellään sinne alunperin toivottuun suuntaan. Tai jos ei ihan itsellään, niin sillai kevyemmin kuitenkin.
      (Olen muutenkin huono tekemään mitään silloin, jos mulla on sellainen tunne, että joku ulkopuolinen taho ohjaa. Tekee ennemminkin mieli kääntyä ihan päinvastaiseen suuntaan. Ei sillä, että haluaisin ehdointahdoin olla se kuuluisa vastarannan kiiski tai omien polkujensa tallaaja, mutta satun nyt vaan olemaan sellainen. Halusin tai en. Ja näköjään jo se, että itse itseään tuuppii johonkin suuntaan väkisin, saa aikaan samanlaisen vastareaktion. Hassua :). Paljon helpompaa olis olla itsensä kanssa samaa mieltä asioista).

      Koitetaan me edelleen olla tarttumatta joka hetkeen, mutta niihin oikeasti tärkeisiin sitten sitäkin tiukemmin, kun kohdalle sattuu <3. Ja sattuuhan niitä.


      Poista
  16. Minä ainakin ymmärsin, tai luulen ymmärtäneeni. Eikä sihien ole oikein mitään listättävääkään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meni vahingossa tuohon alapuolelle toi mun vastaus.

      Poista
  17. Hyvin uskon, että ymmärsit :).

    Tuolla ylempänä jo kerkisinkin kehua, että mulla on niin fiksut lukijat, että ymmärtävät mitä tarkoitan, vaikka tässä omassa ilmaisussa on välillä aikalailla parantamisen varaa. Ei meinaa asiat millään tulla niin selkeässä muodossa päästä ulos kuin haluaisin. Mutta taas helpotti, kun tuli uusi oivallus, jonka ansiosta hartiat on taas vähän kevyemmät ja korvienväli seesteisempi :).

    VastaaPoista
  18. Mä olen viime aikoina tullut yhä enemmän siihen lopputulokseen, että hyvin moni asia elämässä on tosiaan tahdosta kiinni. Olen ennen syytellyt monesta asiasta geenejä, luonnetta, olosuhteita ja mitä vielä, mutta nyt olen huomannut, että mä pystyn oikeastaan just siihen mihin haluan. Ja se on ollut aika hämmentävää ja pelottavaakin. Että oikeinko tässä pystyy itse päättämään, mitä elämällään tekee. ;-D

    Voi harmi mitä kävi sun kameralle! Toivottavasti tosiaan toimii vielä hyvin. Mun yhden kameran pudottua maahan sillä alkoi tulla epätarkkoja kuvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi "pystyn oikeastaan just siihen mihin haluan" on juurikin se asian ydin. (Eikä tässä tarvi nyt erikseen sitä alkaa mainitsemaan, että ei mekään ihan kaikkeen sentään pystytä, vaikka kuinka haluttaisiin, koska sen verran viisaita kumminkin ollaan, että ymmärretään olla haluamatta mahdottomia :)). Ja oli ihan hitsin hyvä, että tajusin tässä omassa jutussani (kun olin jo kerinnyt mielessäni syyttää ympäristöä, maailman taloustilannetta, kotikaupungin työttymyyslukuja ja muuta oleellista ;)), että tässähän onkin kyse ihan vaan siitä omasta tahdonpuutteesta, eikä mistään muusta. Ja jos ei tarpeeksi kerran halua, niin ei sitä päämäärää sitten ole mulle tarkoitettukaan. Tai ainakaan se ei itsestään syliin tipahda, joten ihan oma valinta tässä tapauksessa. Ja nyt olen päättänyt siirtää asian pois takaraivosta painamasta ja se on helpottanut kummasti.

      Arvaa vaan tuliko mulle siinä kamerantippumisepisodissa mieleen se, mitä se nuori naismyyjä sanoi, kun yritin ostaa kameraa. ("Tää kun kerran tippuu sun kädestä, niin se on sit heippa vaan"..). Onneksi näyttäis säilyneen ehjänä, mutta kyllähän mua nyt alkoi vähän pelottaa, että jos ne kuvat nyt kumminkin muuttuu epätarkoiksi :(. Sitä kun ei oikein pysty toteamaan, kun näillä hämärillä kaikki mun kuvat on olleet jotain ihan muuta kuin tarkkoja. Sen verran jo käsi tärisee, kun oikein keskittyy :)

      Poista
  19. Niin samaa mieltä ja tiedän myös mitä tarkoitat. Elämä on :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvaan sen Anne, että ymmärrät :). Ja sehän se tässä onkin ihan parasta <3

      Poista
  20. Iänkaikkinen viisaus: WHEN THERE'S WILL THERE's WAY.
    Yritin olla viisas ja selitin teini/varhaisaikuis- veljentytöille että kun teillä on tahtoa ja innostusta, niin pystytte ihan mihin vaan!!!! Itse ihan hehkuin innostusta. Tytöt tokaisivat: Ai osaatsä vai lentää, jos oikein tahdot? Voitko nyt vaikka lentää sit luudallas kotiin? Olin just pummaaamassa vanhemmalta kyytlä asemalle.
    Se oli tyttöjen puolelta pilailua ja siitä on muodostunut vitsi meidän perheessä...Jonna lentää kotiin...
    MUTTA OIKEESTI ymmärrän pointtisi ja samoissa mielenmaisemissa ollaan. Positiivisuus on salasana:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehhee :D. Nuoriso osaa aina sopivan tilaisuuden tullen tipauttaa maan pinnalle, kun itse on innostuspäissään ihan just lentoon lähdössä (vaikka nyt sit sillä luudalla :D).
      Ja täähän nyt ei taas liity aiheeseen millään tavalla, mutta tuli mieleen tapaus, kun yksi hyvä miespuolinen ystävä, joka on sellanen luonnonvahva, jolle ei varmaan karhukaan pärjää voimissa, innostui siskonpoikiensa yllyttämänä pullistelemaan hauiksia. En oo varmaan ikinä nähny semmosia lihaksia, mutta siitä huolimatta pojat sanoi, että "Eiku pullista tosissas, äläkä tollai" :D. Siinä karisi luulot maailman vahvimmalta (mutta myös ehkä kilteimmältä) mieheltä.

      Mutta oikeesti olen iloinen, kun täällä on niin viisasta porukkaa, joka ymmärtää :). Ja positiivisuus auttaa aina. Se on jämpti.

      Poista
  21. Keinot kyllä löytyy jo on vahva motiivi. Pakottamalla ei kuitenkaan synny mitään hyvää, joskus on vain odotettava oikeaa hetkeä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on. Ja keinot mulla onkin jo valmiina odottamassa. Sensijaan motivaation suhteen erehdyin. Kuvittelin, että on riittävä, muttei ollutkaan. Hyvä sentään, että edes nyt älysin, koska itse itselleni kehittämä pakko alkoi painaa takaraivossa niin, ettei oikein pystynyt keskittymään muuhun. Nyt taas pystyy ja se on melko helpottavaa.

      Poista
  22. Niinpä. Vahva tahto vie vaikka läpi harmaan kiven... mutta väkisin ei synny sitten millään:) Armollinenhan sitä oppii onneksi olemaan, eikä pakota itseään mihinkään;) Hyvää viikonloppua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just niin. Ja onneksi sitä jo tajuaa, että siitä harmaasta kivestä ei ole pakko koittaa puskea läpi justiin silloin, kun tuntuu, että ei vaan ole sen aika :). Ehtii myöhemminkin.

      Kone on ollut viikonlopun poikkeuksellisesti kiinni (eikä ollenkaan varmaan haittaisi vaikka pysyisi vastedeskin), joten toivottelen sulle hyvää mieltä alkavalle viikolle :). Ja samalla ihan pienesti toivon, että saataisiin jo vihdoin lunta ja valoa sen mukana.

      Poista
  23. Erityisen syvät kiitokset tästä(kin) kirjoituksesta, tuli itsellekin mukavampi olo. Ei mun oo pakko jos en tahdo :) Helpottaa kummasti elämää kun sen oikein ymmärtää. Ja mikä viestiketju tuosta syntyikään, upeita pohdintoja yhdeltä jos toiseltakin! Maketsun kommentti painui oikein erityisesti mieleeni: "Ei ole olemassa vääriä valintoja. On vain tehtyjä ratkaisuja, jotka eivät välttämättä juuri sillä hetkellä tuota hedelmää, mutta jossakin vaiheessa ymmärrät ja näet, miksi kävi juuri niin kuin kävi." Tuon viisauden ainakin yritän muistaa taas sillä hetkellä kun itseäni seuraavan kerran moitiskelen tehdyistä valinnoista. Onhan sen periaatteessa tiennytkin, mutta miten se onkin niin vaikea ymmärtää käytännössä! Kuten myös se, että tahdon löytyessä löytyy keinotkin. On vain niin helppo väistellä asioiden eteen päin viemistä syyttämällä keinojen puutetta.

    VastaaPoista

Kiitos kivasta kommentistasi