Sivut

tiistai 29. huhtikuuta 2014

AJATUKSIA AJASTA

Sanotaan, että aika on suhteellinen käsite.

Ei ole tullut asiaa sen kummemmin ennen mietittyä, mutta viime päivinä sitäkin enemmän.

Reilu viikko sitten vielä hehkutin kuinka tuntui siltä, että olen yhtäkkiä saanut käyttööni ihan älyttömän paljon aikaa, jonka voin viimeinkin käyttää kaikkeen siihen, mistä olen jo pitkään haaveillut.

Seuraavassa hetkessä kaikki se kuitenkin otettiin ennalta-arvaamatta pois ja tuntui, että aika lakkasi paremminkin kokonaan olemasta.

(Allaoleva kuva on hämäystä, koska halusin, ettei kukaan säikähdä sitä mitä tuleman pitää. Siitä kun en sen paremmin vielä tiedä itsekään, mutta kai se tässä kirjoittaessa selviää).



Joskus aika on pitkää ja joskus se kuluu ihan liian nopeasti. 

Pohdin pitkään, laitanko tätä kuvasarjaa tänne koskaan vai en, mutta tuntuu, että se on pakko tehdä ihan vaan oman itseni takia, että kenties joskus pääsen asian yli. Ja osittain olen jo päässytkin.

Tämä ei ole mikään draamasarja, enkä hae tällä ylimääräistä huomiota, enkä varsinkaan sääliä. En myöskään halua, että kukaan tuntee oloaan kiusaantuneeksi katsoessaan kuvia, jotka eivät ole kauniita. 

Tämä on nyt vaan tapahtuma meidän perheen elämässä, eikä sitä voi enää perua. Mutta uudelleenrakentaa onneksi voi.

Kuvia on paljon, mutta jätin niistä jälljelle vain osan, joka sekin voi olla liikaa.

Mutta näistä nyt kuitenkin ehkä saa käsityksen siitä, kuinka pitkiltä minuutit voivat tuntua ja toisaalta kuinka paljon niiden aikana oikeasti tapahtuu.

Ensimmäinen kuva on otettu neljä minuuttia sen jälkeen, kun viime keskiviikko-iltana soitin hätäkeskukseen ja sain kuulla, että naapurikadulta oli tehty vastaavanlainen hälytys muutama minuutti sitten. 
Luulin, että naapurissakin palaa ja ehdin jo ohikiitävän hetken ajatella, että kyseessä on joku tuhopolttaja, mutta naapuri olikin soittanut keskukseen meidän puolestamme. Oli ollut kuitenkin sen verran paniikissa, että antoi vahingossa oman osoitteensa.

Itse katsoimme miehen kanssa kaikessa rauhassa telkkaria kahdessa eri kerroksessa, eikä kumpikaan meistä olisi tiennyt omalla pihalla tapahtuvasta palosta mitään, ellei hätääntynyt koiranulkoiluttaja olisi tullut soittamaan ovikelloa ja kertomaan, että meillä palaa. En oikein pysty kuvailemaan sitä epäuskon tunnetta, kun ajattelin, että ovikellon soittaja hourailee, mutta samalla näin, että piharakennuksen räystäiden alta löi liekkejä ja savua koko katon mitalta.

Klo 20.58 (Juuri hetki ennen tätä 18-vuotias vasta ajokortin saanut nuorempi poikamme juoksi kielloistani huolimatta katokseen ja ajoi auton sieltä turvaan. Heti sen jälkeen alkoi katosta tippua palavia laudanpalasia)


Klo 20.59 palokunta saapuu paikalle viisi minuuttia soittoni jälkeen.


20.59


Klo 21.02 letkut ovat olleet pari minuuttia viritettyinä valmiiksi, mutta niistä ei tule vettä.


Klo 21.03. 


Klo 21.05. Edlleenkään ei saada vettä, koska paloauton tietokonejärjestelmässä on häiriö. Voin uskoa tietäväni, miltä palomiehistä tuntuu seistä tässä ja odottaa.


Klo 21.05. Ei tunnu enää kovin turvalliselta seurata näkymää vierestä.


Klo 21.05


Edelleen 21.05


Klo 21.06. Järjestelmä ei vieläkään toimi.


Klo 21.06


Klo 21.08 saadaan elämäni pisimmän yhdeksänminuuttisen jälkeen ensimmäinen vesisuihku.


Klo 21.08


Klo 21.15. Jossain vaiheessa paikalle oli tullut lisää väkeä.


Alla vanhempi poika seuraa surullisena tilannetta.

Toimi auton pelastaneen pikkuveljensä lailla sankarillisesti ja kävi (kielloistani huolimatta) ohjeistamassa palomiehiä pannuhuoneen ja öljysäiliön sijainnista.


Klo 22.02.


Klo 22.35. Paikalle tilataan purkukalusto nostamaan katto pois paikoiltaan.


Alempi kuva on jotenkin niin pelottava, etten oikein edes halua katsoa sitä.


En oikeastaan edes jaksa enää kirjoittaa sitä tähän, mutta tuntuu mielestäni käsittämättömältä, että on olemassa kalustoa, jonka sammutusjärjestelmä on pelkän tietokoneen varassa ilman mitään varajärjestelmää.

En moiti palomiehiä, koska he eivät voineet vialle mitään ja näin, että kärsivät tilanteesta yhtälailla. Sanoivat antaneensa valmistajalle palautetta, koska harjoituksissa oli käynyt samalla tavalla jo useampaan otteeseen, mutta valmistaja oli ilmoittanut, että systeemi on aukoton.
Me olimme kuulemma ensimmäiset, joiden kohdalle vika sattui tositilanteessa ja aiheutti yhdeksän minuutin viivästyksen, jonka aikana ehti tapahtua todella paljon.

Vaikka päivystävä palomestari (voi olla, että menee nimike väärin) sanoi, että viivästys ei vaikuttanut lopputulokseen, en sitä voi ihan purematta niellä. Etenkin kun olen saanut asiaan toisenkinlaisen näkemyksen 30 vuotta alalla toimneelta ammattimieheltä, johon luotan kuin kiveen.

Kunhan jaksan, kirjoitan tästä meidän tapauksesta raportin pelastustoiminnasta valtakunnan tasolla vastaavalle henkilölle. Ihan vaan siksi, että järjestelmälle on mielestäni tehtävä jotain. 
Kyseessä olisi voinut olla meidän tai jonkun muun koti, jossa olisi pahimmassa tapauksessa ollut ihmisiä pelastettavana, ja silloin yhdeksän minuuttia on liikaa.

Valvoin koko yön ja kävin vähän väliä tarkistamassa, ettei missään enää kyde mitään. Pieneksi hetkeksi aamuyöllä torkahdin ja ehdin jo toivoa, että kaikki oli pelkkää pahaa unta, mutta ikävä kyllä ikkunan takana odotti melko lohduton näky.


Ymmärrän, että ulkopuoliset haluavat lohduttaa sanomalla että "No onneksi se oli vaan maallista", mutta kaikkeen mikä omaan kotiin liittyy, liittyy myös paljon tunteita ja asioita, joita ei voi koskaan rahalla korvata. Niin tässäkin tapauksessa. Sen lisäksi, että olen itse koko rakennuttamisurakan suunnittelutuksesta ja maanrakennustöistä lähtien lopputarkastuksiin asti hoitanut, ja pelkkä ajatus siitä, että joudun tekemään kaiken uudestaan lisättynä purku-urakan ja lupien järjestämisellä, löi kyllä mielen matalaksi ja tuntui, etten pysty sellaista lastia harteilleni enää millään toistamiseen ottamaan.

Palon syy ei koskaan selvinnyt ja tuskin tulee koskaan selviämään. Tai ainakaan minä en ymmärrä, miten, kun sitä ei ole kukaan käynyt enää sen koommin tutkimassa.

Mutta:

Piinaavan pitkän odotuksen jälkeen vakuutusyhtiön tarkastaja kävi lopulta maanantaina paikalla ja poisti puolessa tunnissa kaiken sen valtavan rintaa puristaneen ahdistuksen määrän, joka meinasi jo käydä sietämättömäksi.

Tarkastaja oli kerrassaan ihana sympaattinen ja empaattinen mies, joka sanoi, että meillä ei ole mitään hätää, koska rakennus oli vakuutettuna täydestä arvostaan.
Hän myös kertoi miten prosessi lähtee etenemään ja laittoi asiat heti rullaamaan.
Lyhykäisyydessään meille siis rakennetaan uusi yhtä hyvä rakennus tilalle, ilman että meidän tarvitsee itse huolehtia käytännössä mistään.

Taas pystyy hengittämään ja olemaan iloinen. Ja paistaahan se päivä kaiken rojun takaa kuitenkin. Taustalla muutaman metrin päässä liekeistä sijaitseva rakas koti, joka säilyi vahingoittumattomana.


Ja lopuksi seuraa vielä yksi aikaan liittyvä asia.

Jos keskiviikkoillan yhdeksän minuuttia kestivät ikuisuuden, niin miten voi olla mahdollista, että yhdeksän kokonaista vuotta elämästä on lipunut ohi niin nopeasti etten edes ymmärrä.

Tajusin sen, kun katsoin poikaani, joka keväällä 2005, kun piharakennusta alettiin tekemään, istui pikkuveljensä kanssa rakennustelineillä ja söi jäätelöä. Ja nyt tästä ihanasta pojasta on kasvanut ammattimies, joka purkaa palossa vain vähän vaurioituneen lämmitysjärjestelmän putkistoa, että voidaan siirtää öljykattila ja -säiliö rakennustöiden ajaksi turvaan.


Eihän tässä voi muuta olla kuin onnellinen.


Samaiset veljekset kysyivät rakennuksen perustuksia varten kaivetun montun nähdessään, että "Onks meidän äiti pakko tehdä se autotalli, kun tähän sais hirveen hyvän uima-altaan..?"
Voi olla, että olis ollut viisasta kuunnella poikia, niin ei oltaisi nyt tässä tilanteessa.

Liittynee ikään, mutta viimeistään nyt ymmärrän, että ihan oikeasti koskaan ei voi tietää, onko aikaa paljon vai vähän. Ja silloin kun sitä vielä on, on parasta käyttää se viisaasti.

Päätin myös, että omalla kohdallani purnaaminen vakuutusmaksuista päättyi eilen.

Aina välillä kuulee jonkun sanovan, kuinka laittamalla nekin rahat säästöön, jotka muuten käyttäisi vakuutuksiin, voi säästöillään korvata mahdolliset vahingot. Hyvä jos niin on, mutta meidän tapauksessamme olisi pitänyt säästää vakuutusmaksuja vielä seuraavat 194 vuotta, että olisimme saaneet kasaan kasaan summan, joka tarvitaan uuden rakentamiseen.

Olen pahoillani, että tästä ei tullut kevyt ja iloinen vapputarina. Ja samalla pahoittelen, etten ole pystynyt viime aikoina postauksianne lukemaan.
Haluan, että kaikki saavat täysillä iloita kaikista niistä asioista, jotka itselle ovat juuri sillä hetkellä tärkeitä, enkä halua olla ilonpilaaja tai toisaalta tuntea omaa oloani katkeraksi.

Reilu viikko sitten tyynyjen väreillä oli väliä. Nyt ei niinkään, mutta kunhan taas siihen asti päästään, niin elämä on silloin viimeistään mallillaan.

Mukavaa vappua ja kaikkea muutakin hyvää teille kivat ystävät. Eikä tarvi toivottaa takaisin, koska meillä se on vaan yksi nokinen päivä muiden joukossa. Tosin omalla tavallaan monia muita aiempia rikkaampi.





keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

SE SIITÄ ONNESTA

Johan sitä kestikin monta päivää.

Tässä näkymä terassilta nyt. Älkää ihmetelkö, miksei kuulu mitään.



tiistai 22. huhtikuuta 2014

(ARKEA 3/5) JA LASITERASSIN KEVÄT

Eilen oli pyhä, mutta puuhat varsin arkisia.

Tänään alkoi ihan oikea arki, mutta aamulla se ei ensimmäisenä tullut mieleen, kun puoli kahdeksan maissa avasin keittiön sälekaihtimet ja terassilla näytti tältä.


Ei nuutunutta porontaljaa pöydällä ja takaovesta saattohoitoon työnnettyjä kuolleita viherkasveja lattialla, vaan ihanaa valoa ja puhtautta.


En tiedä, olenko maininnut aiemmin, mutta olen hulluna tarjottimiin, vaikken niitä koskaan oikein mihinkään järkevään käytäkään. Jos ei järkeväksi lueta sitä, että jemmaa niitä keittiön lipaston alalaatikkoon. Jos vaikka joskus tarttee... 

Nytkin kun tuli vastaan kaunis valkoinen puutarjotin, jossa on köysikahvat, olihan se pakko pyöränsarvessa kiikuttaa kotiin. 

Seurakseen sai lauantaina ostamastani pääsiäisasetelmasta kolme kippoa ja joskus jostain kisasta voittamani kauniin karahvin, joka on pölyttynyt tyhjän panttina olkkarin hyllyn päällä.



Makkarissa on keltainen tyyny koeajalla ja terassille päätyi turkoosi. Katsotaan nyt, kumpi saa pitää paikkansa kauemmin vai tuleeko lähtö.

En ole vähäisessäkään määrin meri-ihminen, koska pelkään merta, mutta jostain syystä tosi usein tekstiileissä, joissa on mielestäni kivat ja raikkaat värit, on myös joku meriaihe. Niin näissäkin.

En nyt noista teksteistä niin tiedä, mutta väreistä tykkään.



Tyynyjä on kaksi. Ei enempää eikä vähempää. Jos niitä on liikaa, osa päätyy ennemmin tai myöhemmin lattialle, koska ovat sohvalla vaan tiellä.

Ja koska toinen puoli on molemmissa raidallinen ja toinen kuviollinen, parilla tyynyllä saa neljä erilaista yhdistelmää aikaiseksi. Näppärää.


Tähtikuvioinen viltti on vanha, mutta saa olla. On ihan harmiton tapaus.


Sinitaivasta tuli jo eilen hehkutettua, mutta oikeasti tämä on niin paras päikkäripaikka. Jos ei satu naapuri justiin käynnistämään moottorisahaa tai lehtipuhallinta.


Tarjotin on vaan yksinkertaisesti niin kiva. Tykkään ihan hulluna. Ja noista koristeista myös.

Ei kai se oo niin justiinsa, onko pääsiäinen vai ei. Voihan nuo olla aitojakin munia. Ainakaan en aio vaihtaa miksikään.

Alla vielä ilta-auringossa otettu kuva.


Ja kerta kiellon päälle..


Kyllä nyt kelpaa. 

Fiilistelen näitä kuvia nyt vähän aikaa ja palaan karuun arkeen loppuhaasteen merkeissä tässä joku päivä.

Iloista alkanutta viikkoa! Onneksi sattuu olemaan tynkämallia.

maanantai 21. huhtikuuta 2014

ARKEA 2/5

Pääsiäinen jatkuu, mutta aamupäivä sujui sen verran arkisissa merkeissä, että kelvannee arkihaasteen kakkos-osioon.

Ohjelmassa lasiterassin kevätsiivous, joka alkoi perinteisellä kalusteiden pihalle heivauksella.



Sen jälkeen oli vuorossa yhden miehen show, jossa yleensä tapahtuu sen verran kovalla tahdilla ja teholla, että on parasta pysyä pois jaloista. Kahvia sain luvan keittää.


En ole näitä ihmiskuvia aiemmin paljon vilautellut, mutta koska kyseessä on henkilö, jota omien sanojensa mukaan "kamera rakastaa", ajattelin tehdä poikkeuksen. Tosin oli niin työn touhussa, ettei huomannut poseerata niinkuin yleensä, jos vaan linssi jossain lähistöllä vilahtaa.


Paidassaan sohvalla makoileva Wagner vakuuttaa, että  "Tänään en aio tehdä yhtään mitään", mutta ei ole muistaakseni tämän miehen kohdalla koskaan toteutunut. Energiaa piisaa.


Ei mies ja kitara, vaan mies ja imuri. Ja viimeinen arvioiva silmäys.


Moni on kehunut Kärcherin ikkunanpesuria, jollainen meilläkin kyllä on hyllyssä, mutta häviää mennen tullen tälle omalleni. (TM-testivoittaja vuosimallia 1964).


Puhdasta tuli, mutta sen verran alkoi väsyttää kaiken touhun sivusta seuraaminen, että katsoin parhaaksi vetäytyä ottamaan pienet päiväunet takaisin omalle paikalleen päätyneelle sohvalle.
Kyllä kelpasi puhtaiden ikkunoiden läpi ihailla sinitaivasta.


Niin on nyt kiiltävät lasit, että heijastus tuplaa palkitkin. Ja ihan on isänmaalliset värit.


En olisi pystynyt parempaan.

Iltapäivällä kipaistiin golfkentälle ja hivenen jännitti, kun seuraan oli lyöttäytynyt ammattipelaaja. 

Alunperin oman kylän poikia, mutta nyttemmin sen verran maailman viheriöitä kiertänyt, että hitusen hermostutti. Vaan ihan turhaan. Yhtä mukava ja luonnikas oli kuin ennenkin. Ja kyllähän sitä aina ilokseen katsoo, kun nuori notkea varsi vaan jatkaa taipumistaan siinä missä itsellä jo liike pysähtyy, kun kyljistä kinnaa. 

Nyt nautiskelen ilta-auringosta putipuhtaalla terassilla, mutta tähän hätään ei nyt irtoa enempiä kuvia. Innostuin ottamaan niitä liikaa, enkä osaa päättää, mitkä valitsen, joten laittelen niitä sitten myöhemmin.

Tehosiivooja jo kyseli, että "Kai laitoit sitten ihan sellasia huonompia otoksia vaan, ettei tuu ruuhkaa oven taakse.." No pakkohan se oli, kun FB:n puolella tuli tilauksia jo Torniosta asti ;).

Olipahan kiva päivä. Niinkuin on ollut koko pääsiäinen. Oikein Elämän kevät.

Huomenna alkaakin sitten todellinen arki, joten ans kattoo nyt, millaisia kuvia silloin irtoaa vai meneekö niin arkiseksi, ettei huvita kuvata mitään.

Mukavaa arkeenpaluuta itse kullekin ja olen kuulkaa tosi iloinen, kun niin moni tuttu ja uusikin kasvo on tänne uuteen kotiini jo seurakseni ilmestynyt. 

Tänään arkihaaste lähtee kaaoksen päälle ymmärtävälle, mutta aina yhtä tyylikkäälle Lady of the Messille.

lauantai 19. huhtikuuta 2014

ARKEA 1/5

Väsymätön puuhanainen Pepi oli lukenut ajatuksiani ja heitti jo jonkun aikaa kierrossa olleella Arki-haasteella, jossa ymmärrykseni mukaan pitää (saa) kuvata omaa arkeaan viitenä päivänä ja haastaa joka päivä joku uusi henkilö mukaan.

No nythän ei oikeastaan ole arki, mutta haitanneeko tuo. Juhlaa kun ei juuri nykyään erota muusta kuin siitä, onko kaupat auki vai ei.



Aamulla kun avasin keittiön verhot, vahvistui entisestään se, että koko kevät on mennyt ihan sumussa, eikä ole paljon tullut ympärilleen kotona katseltua. 

En ollut huomannut, että lasiterassin katossa roikkuvalla oksalla on edelleen jouluvalot. Vaikka ihan hauskoiltahan nuo näyttävät sinistä taivasta vasten. Seurana terassin pöydällä on näköjään porontalja ja toiset jouluvalot. Mutta nythän tässä on hyvää aikaa (olenko varmasti muistanut mainita, että sitä nykyään on..) tehdä asialle jotain.



Arki tai juhla, aamupala on aina sama. Aina. Mukillinen mustaa kahvia, pari palaa paahdettua jälkiuunileipää, jossa päällä kylmäsavulohta ja tilliä. Marjoja ja turkkilaista luomujugurttia ja seassa leseitä tai muita kuituja ja viherjauhetta. Ja keksi. Aamu on pilalla, jos keksit on loppu. Ja puolipilalla jos lehti ei ilmesty. 


Ei päivää ilman tiskejä.

Pyykkejä ei huvittanut kuvata, mutta kun vein ne pihan perälle kuivumaan, huomasin, että edellinen pyykkisatsi, jonka hämärästi muistan vieneeni sinne muutama viikko sitten, oli edelleen narulla. No, eipä ollut ensimmäinen kerta. Ja tuskin naapurikaan, jolle pyykkiteline näkyy, enää kiinnittää mitään huomiota mihinkään, mitä tällä pihalla tapahtuu tai ei tapahdu.
Joulukuusikin oli varissut lähes näkymättömäksi. Lumikolan sentään vein talliin.



Vanhalla kunnon Victorialla polkaisin kaupoille. Harvinaisen hankalaa kaivaa vauhdissa kamera taskusta ja ottaa samalla kuva. Niinkuin näkyy, enimmäkseen tuli huti. Oli vissiin unohtuneet tumput tarakalle, koska varjolla on peukalo pystyssä. 


Prisman kesäpihalla kävin katsastamassa orvokkitarjonnan, mutta koska en osannut päättää, minkä värisiä ostan, en ostanut minkään värisiä. Ja tiedän entuudestaan, että vähintään pari-kolme kertaa tulen sieltä yhtä päättämättömänä ulos ja lopulta käy niin, että kun päätös on tehty, kyseinen väri on loppu.


Sen sijaan ostin asetelman, jota katselin noitten heinien ja pienten pääsiäismunien takia jo ennen pääsiäistä, mutta nuukajussina jätin silloin hyllyyn. Nyt oli puoleen hintaan. 
Ihan nätti olisi noinkin, mutta keltainen ei sovi suunnitelmiin, joten kipoista kelpuutetaan vain osa. 
Mutta ennenkuin pääsen sommitelmilla hifistelemään, on suoritettava melko mittavia raivaustöitä.

Haasteen kiikutan eteenpäin Sallalle, josta ei ole pitkään aikaan kuulunut mitään ja jo vähän (paljon) kaipailen.

Kiitos Pepi tästä ajankulusta. Nyt hilpaisen pihalle. Mittari huitelee parissakymmenessä asteessa.


torstai 17. huhtikuuta 2014

VIIDEN KOHDAN HAASTE

Nyt se on sitten loppu. Lopullisesti.

Sisustusalan ammattitutkinnon vihoviimeinenkin tutkintotilaisuus on kunnialla läpäisty ja voin taas palata normaaliin elämään.

En nyt aio tätä joka tarinan alussa hehkuttaa, mutta ihan oikeasti tuntuu siltä, että olen herännyt henkiin ja aikaakin on taas käytössä vaikka mihin. Kuten nyt vaikka kaikkiin niihin lukuisiin haasteisiin, joita olen saanut, mutta joihin ei ole ollut energiaa tarttua.

Aloitan helpoimmasta eli yhdessä kauneimmista näkemistäni kodeista pitkän Peltotien päässä asustelevalta Päiviltä saamastani viiden kohdan haasteesta. Kiitos Päivi tästä.


1. Lempiväri sisustuksessa

Tähän voisin melkeinpä suoraan kopioida Päivin oman vastauksen, joka oli:

"Pidän eniten maanläheisistä väreistä, eli valkoinen, ruskea, musta, harmaa ja myös vihreä. Luulen kuitenkin, että se tärkein on valkoinen. "

Mutta jos nyt kuitenkin pikkuisen muokkaan ja vastaan, että tykkään eniten valkoisesta ja maanläheisistä väreistä :). Etenkin ruskean eri sävyistä. Ja aidosta puusta (onko se sävy?). Jostain muusta kuin pyökistä kuitenkin kiitos. Mustaa ja harmaata en osaa omassa kodissamme käyttää, mutta muilla ihailen.  

Alla on kolme kuvaa, josta löytyy itselleni mieluisia sävyjä. Kävin poimimassa ne Design Seedsin sivuilta, joilla voisin viettää tuntikausia ihan vaan kaikkia kauniita väripaletteja ihaillen. 








2. Design-esine/huonekalu, joka ei ikinä tule meille

Jos nyt tähänastisista vuosista voi mitään johtopäätöksiä vetää, niin vähän näyttää siltä, ettei tule koskaan yhtään mitään designia :). Jos Aalto-vaaseja ei lasketa. Ei sillä ettenkö kelpuuttaisi, mutta itselleni design ihan vaan sen takia, että on designia, ei ole ostoperuste. Ja vielä toistaiseksi en ole ihastunut mihinkään design-huonekaluun tai esineeseen niin palavasti, että olisin valmis maksamaan siitä mitä tahansa.

Mielenkiinnosta kuitenkin kävin Finnish Design Shopin sivuilla etsimässä jotain, jota ihan takuuvarmasti ei meille ikinä tule ja löysinkin aika mielenkiintoisen maljakon, joka (pyydän anteeksi kaikilta, joiden silmin tämä on kaunis) toi itselleni lähinnä mieleen viemäriputken. (Voi tosin johtua ihan siitä, että aiheeseen liittyvä vessaremontti painaa päälle).




3. Hurmaavimmat henkilöhahmot TV:ssä

Ehdottomasti Vaahteramäen Eemeli. 

En nyt sitten tiedä, onko sana "hurmaava" oikea kuvaus, mutta tällä hetkellä myös Myyntimies Jethro Rostedt omassa ohjelmassaan kuuluu suosikkeihini. Muutenkin tykkään luonnonlapsityyppisistä ihmisistä, jotka osaavat aidosti nauraa itselleen.   (Tähän en laita kuvaa..)


4. Suosikki leivonnassa

Tämä on helppo. Ei mikään. En vaan kertakaikkiaan osaa. 

Mutta jos saisin valita, mitä leipomuksia mieluiten söisin, niin valitsisin kevyitä ja raikkaita juustokakkuja, joissa on marja- tai hedelmähyytelöä. Niitä, joiden reseptejä näin pääsiäisen aikaan on lehdet pullollaan, mutta jotka joudun hylkäämään mahdottomina tehtävinä heti kun näen sanan liivate.




5. Viisi blogisuosikkia ja haasteen antaminen heille

Tässäkin matkin Päiviä. "Blogisuosikkeja on paljon, enkä nyt lähde nimeämään ketään erikseen". 

Haasteen laitan kuitenkin eteenpäin seuraaville: Anneaulikki, Saga, Ellis, Inka ja Mirstaakkeli. Olkaatten hyvät ja toivottavasti tartutte haasteeseen, ellette ole sitä jo ehtineet tehdä.

Nyt alan puhelemaan pääsiäisruohoille, että alkaisivat ajoissa vihertämään. Vielä ei oikein lupaavalta näytä, vaikka eilen kylvin.

Lokoisia vapaapäiviä!